Costa Concordian hylky irtosi riutasta

Giglion saaren rannassa viime vuoden tammikuusta asti maanneen aluksen nostourakka alkoi aamupäivällä. Sen on arvioitu kestävän jopa 12 tuntia.

Ulkomaat

Italiassa haaksirikkoutunut Costa Concordia -alus on alkanut nousta hitaasti pystyyn. Alus on jo saatu irrotettua riutasta, jolla se on maannut puolitoista vuotta.

Aluksen nostajien mukaan hylyssä ei ole nähty onnettomuudessa menehtyneiden ruumiita.

Aluksen nostourakka alkoi aamupäivällä.

Kun alus alkoi nousta, näkyi, että veden alla ollut kylki on ruosteinen ja ruskehtava. Puolen päivän maissa Suomen aikaa alus oli noussut metrin verran. Etukäteen työn on ennakoitu etenevän kolmen metrin tuntivauhtia ja valmistuvan 12 tunnissa.

Mahdollisen murtumisen varalta alue on ympäröity vuotoa imevillä puomeilla. Öljy aluksesta poistettiin pian turman jälkeen, mutta tankeissa on käymälä- ja muuta jätevettä.

290-metrinen alus on suurin, jota on koskaan yritetty nostaa, joten pelastajilta puuttuu kokemusta. Työn hankaluutta lisää se, että runko on ruostunut hauraaksi aluksen maattua meressä yli puolitoista vuotta.

Suunnitelmien mukaan alus yritetään kammeta takaisin pystyasentoon rungon ympärille kiinnitettyjen ketjujen avulla.

Seuraavaksi hylky on kellutettava irti riutasta, ennen kuin voidaan alkaa valmistella hylyn hinausta telakalle. Talvella hinaukseen ei ryhdytä, sillä talvimyrskyt lisäävät liiaksi riskiä. Siten operaatio on onnekkaimmillaankin ohi vasta ensi keväänä.

Alun perin Costa Concordian noston piti alkaa jo aamuseitsemältä Suomen aikaa, mutta huono sää lykkäsi aloitusta aamupäivään.

Oikeudenkäynnit jatkuvat

4 200:ta risteilymatkustajaa ja miehistön jäsentä kuljettanut Costa Concordia kaatui kyljelleen tammikuussa 2012 yrittäessään Giglion ohi liian läheltä rantaa. Onnettomuudessa kuoli 32 ihmistä.

Kapteeni Francesco Schettino on oikeudessa syytettynä väärän reitin valinnasta ja alukselta pakenemisesta. Lisäksi Costa Concordian varustamoyhtiötä vastaan on nostettu useita siviilikanteita.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset