1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. politiikka

Juha Sipilän perheeltä merkittävä lahjoitus Keskustalle

Juha Sipilä ja hänen vaimonsa lahjoittivat puolueen Pyörät pyörimään -kampanjalle yhteensä 50 000 euroa ja perheen sijoitusyhtiö 25 000 euroa. Aamupäivällä Sipilä kertoi sijoitusyhtiönsä myyneen kaikki Elektrobitin osakkeet.

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän perhe on tehnyt puolueelle merkittävän lahjoituksen. Sipilä ja hänen vaimonsa lahjoittivat keskustan Pyörät pyörimään -kampanjalle yhteensä 50 000 euroa. Perheen sijoitusyhtiö Fortel Invest teki puolestaan 25 000 euron lahjoituksen.

Kaikkiaan kampanja keräsi lahjoituksia noin 250 000 euroa. Tukijoiden joukossa on yrityksiä, järjestöjä ja yksityishenkilöitä. Esimerkiksi Ilkka Herlin lahjoitti kampanjaan 10 000 euroa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen lahjoitus oli 1 500 euroa.

Keskusta käytti kampanjalla kerätyt varat pankkivelkojensa lyhentämiseen. Puolue on onnistunut lyhentämään velkaansa reilussa vuodessa vajaasta miljoonasta eurosta vajaaseen 300 000 euroon.

Sipilän sijoitusyhtiö myi kaikki Elektrobitin osakkeet

Sipilä ilmoitti maanantaina blogissaan sijoitusyhtiönsä Fortel Investin myyneen kaikki Elektrobitin osakkeet. Hän kertoi myös myyneensä henkilökohtaisessa omistuksessa olleet Elektrobitin osakkeet. Sipilä ilmoitti jo viime viikon lopulla Elektrobitin osakkeiden vähentämisestä, mutta myyntiin on mennyt nyt koko potti.

Viime vuoden lopussa Sipilän Fortel oli Elektrobitin kuudenneksi suurin omistaja noin 5,6 prosentin osuudella. Tuolloin yhtiöllä oli runsaat 7,2 miljoonaa Elektrobitin osaketta. Viime viikon lopulla Elketrobitin osake maksoi hieman päälle 1 euron.

Sipilä oli vuosina 2002-2005 Elektrobitin toimitusjohtaja. Yhtiö valmistaa langatonta tietotekniikkaa mm. autoihin.

Sipilä kertoi blogissaan luopuneensa myös sijoitusyhtiö Fortelin hallituksen jäsnyydestä ja puheenjohtajuudesta.

Keskustan puheenjohtaja muistutti blogissaan, että hän ilmoitti luopuvansa yritystoiminnastaan ja siihen liittyvistä sidonnaisuuksista jo tulleessaan valituksi puheenjohtajaksi.

Sipilän tavoitteena on ajaa yritystoimintansa kokonaan alas vielä tämän syksyn aikana.