Rakenneuudistus alkaa karsia palveluja

Hallituksen ajamat rakenneuudistukset alkavat konkretisoitua kunnissa. Valtion kunnille kaavailema kahden miljardin euron säästövelvoite merkitsee esimerkiksi Jyväskylälle neljän lähivuoden aikana noin 50 miljoonan euron leikkauksia.

Kotimaa
Jyväskylän kaupungintaloon tulee remontin jälkeen työtilat 30 henkilölle.
Arvo Vuorela / Yle

Julkisen talouden kestävyysvajeesta ja sen edellyttämistä rakenneuudistuksista on puhuttu pitkään. Hallitus sai syksyn korvalla aikaan rakenneuudistuspaketin, jonka merkitys alkaa valjeta pikku hiljaa.

Kunnissa rakenneuudistus ohjaa ensi vuoden talousarvion laadintaa. Esimerkiksi Jyväskylässä on laskettu, että vuoden 2017 loppuun mennessä valtion edellyttämien säästöjen hintalappuun kertyy noin 50 miljoonaa euroa. Kun talous on jo valmiiksi heikko, tilanteesta ei selvitä perinteisin keinoin.

-Tuo 50 miljoonaa euroa on sellainen summa, että ilman erityisiä toimia rakenteiden ja palveluverkkojen ja muun sellaisen osalta, se ei tavanomaisilla toimilla onnistu, kaupunginjohtaja Markku Andersson muotoilee.

"Erityisiä toimia" valmistellaan nyt yhteistoimintamenettelyn kautta. Kaupunginjohtaja Andersson ei halua vielä tässä vaiheessa yksilöidä toimien luonnetta - kuten sitä, johtavatko yt-neuvottelut irtisanomisiin.

Andersson toteaa, että esitykset julkaistaan 21. lokakuuta, kun kaupunginjohtaja julkistaa talousarvioesityksensä. Sen hän kuitenkin kertoo, että yt-neuvotteluissa käydään läpi kaikki hallintokunnat ja kaikki työntekijäryhmät - ylintä johtoa myöten.