1. yle.fi
  2. Uutiset

Mediatutkimus: Printtilehdet säilyttäneet suosionsa - digilehtiä luetaan rinnalla

Kansallinen mediatutkimus osoittaa, että kuluttajat ovat sitoutuneita painettuihin aikakaus- ja sanomalehtiin samalla, kun maailma digitalisoituu.

Kotimaan uutiset

Keskimäärin suomalainen lukee reilua kuutta aikakauslehteä ja lähes kahta sanomalehteä. Yleisimmin lehti tulee kotiin kannettuna itse maksettuna paperiversiona ja kasvavassa määrin myös digitaalisesti.

Syksyllä 2012 ja keväällä 2013 toteutetun tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta tilaa, ostaa tai harkitsee tilaavansa painetun sanomalehden. Aikakauslehtien kohdalla vastaava luku on noin 70 prosenttia. Sanomalehtien digitaalisia versioita tilaa, ostaa tai harkitsee ostavansa reilu viidennes suomalaisista.

Painetuista lehdistä ja niiden sisällöstä ollaan selvästi valmiimpia maksamaan kuin tv-kanavista tai -paketeista.

Eniten mainonta ärsyttää netissä ja sähköpostissa

Suomalaiset suhtautuvat myös mainontaan myönteisemmin painetussa mediassa. Sanomalehdissä olevaan mainontaan suhtautuu myönteisesti tai melko myönteisesti neljä viidesosaa vastaajista.

Internetissä olevaan mainontaan sitä vastoin vain noin kolmasosa suhtautuu myönteisesti ja sähköpostiin tulevaan mainontaan enää kymmenisen prosenttia.

Mobiililaitteiden monipuolistuminen kasvattaa luetun median tavoittavuutta

Tutkimuksen mukaan painettujen lehtien lukijamäärät ovat pysyneet viime vuodet varsin tasaisina huolimatta siitä, että lehtiä luetaan yhä enemmän digitaalisesti.

Lehtien lukeminen mobiililaitteilla on voimistunut voimakkaasti kuluneen vuoden aikana.

- Tutkimuksen tulokset ovat muistutus siitä, että lukemisessa ei ole tapahtunut mitään dramaattisia muutoksia. Myös muu mediatutkimus osoittaa, että kuluttajat eivät halua tehdä valintoja paperisen aikakauslehden tai sen digitaalisen version välillä, vaan ottavat mieluiten molemmat, uskoo Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo.

Lue seuraavaksi