"Valtuusto on asian käsitellyt, pulinat pois"

Tampereen kunnallispolitiikkaa vuosikausia raastanut kiista Rantaväylän tunnelista ratkesi myöhään maanantai-iltana tunnelin kannattajien hyväksi. Kaupunginvaltuusto päätti äänin 36-31, että Näsijärven rannan tuntumaan louhitaan yli kaksi kilometriä pitkä maantietunneli. Tunnelipäätös repi hajalle sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän.

Kotimaa
Rantatunneliäänestyksen kyllä-äänet
Yle Tampere

Napakka nuijankopautus sinetöi maanantaina päätöksen 2,3 kilometriä pitkän ja 180 miljoonaa euroa maksavan tunnelin rakentamisesta.

Tampereen kokoomuslainen pormestari Anna-Kaisa Ikonen on päätöksestä hyvillään.

- Tällä on hyvin kauaskantoiset ja moniulotteiset vaikutukset, että olen oikein tyytyväinen. Tällaisessa työttömyystilanteessa on hyvä, että saamme tällaisen elvyttävän ruiskeen.

Äänestys kääntyi tunnelin kannattajien voitoksi, kun neljä demarivaltuutettua lipesi ryhmäpäätöksestä senkin uhalla, että heidät erotetaan valtuustoryhmästä yli kolmeksi vuodeksi - kauden loppuun saakka.

Repivän prosessin jälkeen suunta eteenpäin

Apulaispormestari ja demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi ei säästele sanojaan tuomitessaan tunnelin puolelle asettuneet naisvaltuutetut.

- Viikkoa ennen äänestystä takki yhtäkkiä kääntyi, että kyllähän se on myös puolueelle valtava pettymys ja tappio. Kyllä meidän täytyy rajata tämä näihin neljään henkilöön, että me emme ota vastuuta heidän päätöksestään.

Tunnelin puolelle kääntyneen nelikon kuuluisin jäsen on kuntavaalien ääniharava, kansanedustaja Hanna Tainio. Ratkaisu oli vaikea ja demariryhmästä erottaminen tuntuu pahalta, myöntää Tainio:

- En olisi itse toivonut, että tällaista ratkaisua tulee. Ikävä, että tämä repii ryhmän hajalle, se ei ole missään tapauksessa meidän eikä puolueen etu.

Tunnelin louhiminen alkaa mahdollisimman pian ja Tampereen kaupunginvaltuuston sosiaalidemokraattinen puheenjohtaja Sanna Marin katsoo jo tunnelista tulevaisuuteen.

- Itse toivon, että tästä ei kovin pahoja arpia jää. Meillä on paljon muitakin isoja kysymyksiä tulossa eli kyllä tästä on nyt suunta eteenpäin. Valtuusto on asian käsitellyt, pulinat pois.