1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Poliisi esti jalkapallofanien kahnaukset Lahdessa

FC Lahden ja HJK:n kannattajat olivat törmäyskurssilla ottelun jälkipeleissä. Poliisi seurasi fanien touhuja tarkasti ja sai estetyksi yhteenotot.

Poliisin ennakointi esti jalkapallokannattajien yhteenotot Lahdessa maanantai-iltana.

Stadionilla kohtasivat FC Lahti ja HJK, mikä on usein johtanut kannattajien ylilyönteihin. Vierasjoukkueen faneja saapui paikalle poliisin arvion mukaan 50–100 henkilöä, tilausbussilla, junalla ja omilla autoilla.

Päijät-Hämeen poliisi oli varautunut otteluun ja sen oheiskahinoihin useilla poliisipartioilla. Varsinainen peli sujui hyvin, mutta ottelun jälkeen poliisi puuttui molempien kannattajien käyttäytymiseen useaan kertaan.

Osa vierasjoukkueen kannattajista yritti aluksi seurata kotijoukkueen faneja keskustan ravintolaan, mutta poliisi sai porukat erilleen.

Lahtelaisjoukkueen kannattajista osa suuntasi rautatieaseman lähistölle ja jäi sinne odottamaan vierasjoukkueen kannattajia. Poliisi onnistui jälleen estämään kohtaamisen.

Tilanne kuitenkin kuumeni siinä määrin, että poliisi vei kolme ihmistä putkaan ja kahdelle heistä annettiin sakko niskoittelusta.