Äkkijyrkän Woima-sonni odottaa lähtöä jalat sidottuina

Miina Äkkijyrkän taideteos jättää Haminan taakseen. Sonnin jalat on katkaistava kuljetusta varten. Väkijoukko seuraa tapahtumia Tervasaaressa.

Kotimaa
Puista sonnia siirretään
Mirjam Tahkokorpi / Yle

Taiteilija Miina Äkkijyrkän taideteos Woima-sonni lähtee tiistaina Haminasta. Sonni paketoitiin maanantaina ja tiistaina se nostetaan aamupäivän aikana kuljetusautoon.

Sonnin jalat ovat sidottuina ja niitä lyhennetään moottorisahalla metrikaupalla, jotta kuljetus onnistuisi. Muuten se matkaa uuteen kotipaikkaansa Nummi-Pusulaan kokonaisena. Taideteos pystytetään uudessa kotipaikassaan Aira Samulinin luona Nummi-Pusulassa keskiviikkona.

Samulin ja Äkkijyrkkä ovat paikalla Haminan Tervasaaressa. Lisäksi operaatiota seuraa suuri joukko haminalaisia. Taitelija Äkkijyrkän ja Tervasaaressa toimivan paikallisen yrittäjän välillä syntyi aamulla pientä erimielisyyttä, kun tapahtumapaikalle oli tuotu linja-auto ja pystytetty myyntikoju, jossa myytiin esimerkiksi sonnipaitoja.

Erimielisyydet saatiin kuitenkin selvitettyä. Työt sujuvat muutenkin hymyssä suin. Kuljetuksen kanssa ahertavat Jukka Silvasti ja Aarno Riekki eivät ole aiemmin päässeet hirsirakenteisia eläimiä tukemaan ja sitomaan.

- Ei ole sonneja tullut aiemmin vastaan, mutta hirsirakennuksia on siirretty paljonkin. Ne elävät, mutta ovat tukevia, niissä ei ole ongelmia, kaksikko nauraa.

Sonni matkaa Haminasta Kouvolan suuntaan. Matkaa Nummi-Pusulaan kertyy reilut 200 kilometriä. Sonni laiduntaa uudessa kodissaan keskiviikkoaamuna.

Haminan kaupunki on yrittänyt saada taideteoksen siirretyksi pois Tervasaaresta jo vuosien ajan.