1. yle.fi
  2. Uutiset

Vanhan Jukon Ihmekristityssä kaikki on kaupan

Lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon syksyn voimanponnistukset ovat ensi-iltansa jo saanut Aleksis Kiven teokseen perustuva Kullervo ja nykypäivään sovitettu Terry Southernin Ihmekristitty.

kulttuuri
Juko tuo Kullervon nykyaikaan.
Vihtori Koskinen / Yle

Kaikki on mahdollista, kun on tarpeeksi rahaa. Ihmekristitty on kertomus Sir Guy Grandista, jolla rahaa riittää, eikä sitä säästellä.

Näytelmä kertoo miehestä, jolle rikkaus suo mahdollisuuden asettua lakien ja normien yläpuolelle.

Ihmekristitty pohjautuu Terry Southernin 1950-luvun lopulla kirjoittamaan romaaniin, jonka Jussi Sorjanen ja Hannu Salminen ovat sovittaneet tähän päivään.

Humoristinen monologi vie katsojan pohtimaan tärkeitä kysymyksiä kuten sitä, onko kulutukseen ja jatkuvaan talouskasvuun perustuva nyky-yhteiskunta tullut tiensä päähän.

Kullervo puolestaan on Laura Maijalan ohjaama ja kirjoittama uusi näytelmä, joka kuvaa suomalaisen keskiluokan pahinta painajaista. Se on satiiri kapitalismista, perheestä ja kansakunnasta, joka on kasvattanut Kullervon, lapsen, jota hallitsee katkeruus, viha, himo ja häikäilemätön oman edun tavoittelu.

Musiikkia, standupia ja mielenkiintoisia vierailuja

Vanhan Jukon syysohjelmisto jatkaa aiempina vuosina hyväksi havaitulla kaavalla.

Musiikkia tarjoaa muun muassa Laulustudio Kaj Chydeniuksen Myrskylinnut, joka on saanut nimensä L. Onervan runosta. Muita keskeisiä runoilijanimiä ovat esimerkiksi Kimmo Koskimaa ja Jaakko Raittila.

Myös maanantaiklubit tuovat mielenkiintoisia esiintyjiä Jukon lavalle. Klubeissa musisoivat Olavi Uusivirta, Pimeys ja Minja Maarika & Madonluvut sekä Duo Hannu Kella & Ari Numminen.

Standupia on luvassa, kun Paukutusjengi nousee lavalle. Teemu Vesterisen, Joni Koivuniemen, Jukka Lindströmin ja Anders Heleniuksen muodostama uusi ryhmä kiertää Jukon lisäksi syksyllä ahkerasti ympäri Suomea.

Yksi syksyn mielenkiintoisimmista vieraista on Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö, joka tuo Jukoon esityksen Neuvostoliitto - tarina uskosta. Siinä pohditaan, millä tavalla Neuvostoliitto elää tällä hetkellä osana suomalaista mielenmaisemaa.

Lue seuraavaksi