Koe uusi yle.fi

Nettideittailussa on naisten markkinat

Nettideittailun anonyymissä ilmastossa pahin pelko on vastapuolen epärehellisyys.

Kotimaa
Tietokoneruutu ja käsi
Karri Laihonen / Yle

Naiset ovat verkkodeittailussa kuskin paikalla. Miehistä on ylitarjontaa ja kumppania netin kautta hakevat naiset voivatkin valita parhaat päältä. Miehet joutuvat täten yhä enemmän panostamaan ilmoituksiinsa kiinnittääkseen vastakkaisen sukupuolen huomion.

- Miehiä on verkossa enemmän. Prosenttijakauma vaihtelee tietysti palvelusta toiseen, mutta kyllä yleisesti miehiä on aina enemmän. Miehet joutuvat enemmän keksimään kikkoja erottautuakseen paremmin, valaisee internetin deitti-ilmoituksia Turun yliopistossa tutkiva Anne Holappa.

Nettideittailun alkutaipaleella 1990-luvun puolivälissä pyrittiin vielä läpinäkyvyyteen.

- Oli hyvin yleistä panna deittisivuilleen oma nimi ja työsähköposti. Vasta myöhemmin alettiin varoittelemaan, että olisi hyvä toimia anonyymisti, kertoo Holappa.

Nettideittailuun pätee kumppanin haun universaalit lainalaisuudet eli asia on hyvin henkilökohtainen ja takaiskut pelottavat.

- Siihen ladataan isot odotukset. Suurin pelko nettideittailussa on se, ettei tiedetä antaako vastapuoli oikeaa tietoa vai valehteleeko, Holappa selventää.

Kun ottaa asian tarpeeksi kevyesti, niin lopulta käy flaksi

Anne Holappa

Hänen näkemyksensä mukaan kaikki valehtelevat enemmän tai vähemmän. Varmaa konstia "flaksin käymiseen" ei ole, mutta rento asenne on useimmiten toimivin lähestymistapa.

- Kun ottaa asian tarpeeksi kevyesti, niin lopulta käy flaksi, Holappa miettii.

Sensuelli ilmoitus toimii... tai ei

Nettideittiilmoituksen perusteella toiseen tutustuminen nojaa pelkkään kirjoitettuun tekstiin. Kuinka paljon kirjalliset avut vaikuttavat deittimenestykseen verkossa?

- Kyllä se on merkittävässä roolissa. Naiset usein kritisoivat sitä, ettei miehillä ole oikeinkirjoitus hallussa.

Tutkijan mukaan tekstit vaikuttavat ihmisiin eri tavalla. Runollinen, maalaileva jopa sensuelli ilmoitus puree moniin ihmisiin.

- Mutta sitten on taas niitä, jotka ajattelevat, että nämä ovat taas tällaisia sulavasanaisia kavereita, jotka eivät tarkoita yhtään mitään.

Neittideittailuissa tavoite on toisen ihmisen tapaaminen

Niitä, jotka eivät ole nettideittailuun tutustuneet, mutta haluaisivat sitä kokeilla, Holappa ohjeistaa tutustumaan ihan ensi alkuun muihin ilmoituksiin.

- Sitten kannattaa ruveta miettimään omaa ilmoitusta. Ei kannata siihen mitään pahimpia traumoja heti vuodattaa eli siinä mielessä on hyvä lähteä kevyesti.

Kun suhteessa mennään syvemmälle voi ottaa esille vaikeampiakin asioita. Siihen, miten kanssakäyminen lähtee etenemään yhteydenoton jälkeen, on olemassa eri tapoja.

- Tässä on kahta eri koulukuntaa. Jotkut haluavat kirjoitella hyvin pitkään ennen kuin uskaltavat tavata; heille ulkonäkö ei yleensä ole niin ratkaisevaa. Toiset taas haluavat tavata mahdollisimman pian, ettei tule pitkän kirjoittelun aiheuttamaa mielikuvaa, Holappa linjaa.

Hän kuitenkin korostaa, että päämäärä nettideittailussa on kuitenkin hyvin selvä: Toisen ihmisen tapaaminen.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kotimaiset elokuvat

Armomurhaajassa periaatteen miehet maksavat kalliisti härkäpäisyydestään

Minibudjetilla tehty tyly suomalaistrilleri kerää suitsutusta maailmalla

Kulttuuri

Tuntuuko, että suomalaisissa elokuvissa on aina samat naamat? Yle selvitti, kenellä on eniten rooleja

Matti Onnismaa

Harva tunnistaa 2010-luvun käytetyintä näyttelijää – Matti Onnismaa on sivuroolien kuningas

Susi

"Karjaisin kovaa ja ajattelin, että siitä ne lähtevät karkuun. Niin ei käynyt."

Katso video: Sudet tulivat vain muutamien metrien päähän työmiehestä Ruokolahdella