Kuntoilupuistossa saa lisätehoja arkiseen kävelylenkkiin

Oulusta löytyy kolme kuntoilupuistoa ja lisäksi pienempiä kohteita on useita. Niiden avulla voi hakea vaihtelua ja tehokkuutta vaikkapa iltalenkin lomassa.

kuntoliikunta
Nainen harjoittelee Tervaporvarin kuntoilupuistossa.
Pekka Loukkola / Yle

Oulusta löytyy kolme kuntoilupuistoa, joita on räätälöity erilaisten kuntoilijoiden tarpeeseen. Tervaporvarin puistossa on laitteita kaikenikäisille kuntoilijoille. Myllytullissa sijaitsevan Puusepänpuiston laitteet sopivat parhaiten ikääntyneille ja Raksilan liikuntapuistossa sijaitseva kuntoilupuisto soveltuu ennen kaikkea aktiivikuntoilijoille.

Lisäksi Metsokankaan ja Koskelan puistoissa, Talvikkipuistossa sekä kuntoradoilla on myös kuntoilulaitteita.

Tervaporvarin puisto Hartaanselän kupeessa houkuttelee vaikkapa lenkkeilijöitä tekemään harjoituksia ja hakemaan lisätehoja arkiseen iltakävelyyn.

- Samalla, kun lähtee kävelylenkille, voisi käydä tekemässä lihaskuntoliikkeitä, pohtii Oulun kaupungin liikunnanohjauspalveluiden päällikkö Marko Savolainen.

"Aina ei tarvitse mennä salille"

Liikunnanohjauspalveluiden päällikkö Marko Savolainen uskoo, että jatkossa matalan kynnyksen kuntoilupaikkoja voisi olla enemmänkin.

- Kuntalaisetkin ovat tätä halunneet. Aina ei tarvitse mennä kuntosalille ja maksaa siitä. Lähtee lenkille yhdistää siihen tämän. Toivon, että tulevaisuudessa näitä tulisi lisää ympäri kaupunkia.

Laitteista löytyy selvät ohjeet käyttöä varten ja kuntopiiriharjoituksen saa tehtyä helposti, Savolainen vinkkaa.

- Nämä ovat yksinkertaisia ja melkein kaikki lapsista aikuisiin voi tulla kokeilemaan. Tekee viisitoista toistoa ja kiertää kaikki laitteet pari kertaa läpi, niin siinä sopiva hiki on varmasti jo päällä.

Tervaporvarin puistossa Oulussa laitteet ovat olleet käytössä parin vuoden ajan. Savolainen on tyytyväinen myös siihen, että laitteita ei ole

- Jonkin verran laitteita huolletaan, mutta aika hyvin ne ovat saaneet olla rauhassa.