Oinosen Kataiselle esittämästä epäluottamuksesta äänestetään

Todennäköistä on, että pääministeri Jyrki katainen saa kansanedustajien luottamuksen.

politiikka
kansanedustaja Pentti Oinonen
Yle

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinosen esittämästä epäluottamuslauseesta pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.) äänestetään eduskunnassa tänään torstaina. Todennäköisesti pääministeri saa kansanedustajien luottamuksen.

Oinonen esitti epäluottamuslausetta pääministeri Kataiselle tiistai-iltana. Esitystä kannatti myös muutama perussuomalaisten kansanedustaja, kuten Teuvo Hakkarainen ja Jussi Halla-aho.

Oinosen mielestä Katainen ei nauti eduskunnan luottamusta filosofi Pekka Himaselta tilatun tulevaisuusselvityksen takia.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ratkaisi syyskuun alussa, ettei Himasen tutkimuksen tilauksessa toteutunut hyvä hallinto. Oikeuskanslerin mukaan tutkimus olisi pitänyt kilpailuttaa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on aiemmin yksimielisesti katsonut, ettei pääministeri Katainen menetellyt asiassa lainvastaisesti.

Oinosen epäluottamusesitys käsiteltiin perussuomalaisten ryhmässä viikko sitten. Silloin perussuomalaiset päätti, ettei se ryhmänä tue Oinosta epäluottamuslauseen esittämisessä.