Aaltovoimala voi koitua kituvien kalakantojen pelastukseksi

Metallirunko luo hiekkarannalle merielämän kaipaamaa tarttumapintaa ja suojaa.

Kotimaa
Telakalla kelluvan aaltovoimalan vesirajasta alkaa simpukoiden muodostama matto.
Telakalla kelluvan aaltovoimalan vesirajasta alkaa simpukoiden muodostama matto.Petteri Juuti / Yle

Sähköntuotanto aiheuttaa useimmiten vain ja ainoastaan haittaa luonnolle. Hyvien ympäristövaikutusten listaan ei ole juuri ehdokkaita. Rannikoilla toimivien aaltovoimaloiden tapauksessa listaan voi kenties kirjata yhden kohdan.

Suomessa kehitettyä WaveRoller-aaltovoimalaa on testattu Portugalin länsirannikolla viime syksystä lähtien. Huoltotöiden takia telakalla kelluvan laitteen vesirajasta alkaa veden alle jatkuva paksu simpukkamatto, ja myös kalat parveilevat laitteen ympärillä.

Voimalan runko voi toimia tekoriuttana

Energiaa aalloista kauhova levy on kiinnitettävä varsin suureen jalustaan, jotta pohjaan upotettu laite pysyy paikallaan. Testialueen pohja on hiekkaa, joten elämän edellytykset ovat lähtökohtaisesti karut.

Wave Energy Centerin meritutkija Andre Moura

- Voimalan asentaminen muuttaa alkuperäistä eliöstöä. Mutta toisaalta kovan kasvualustan ansiosta alueelle voi muodostua enemmän ja monimuotoisempaa elämää. Aaltovoimala toimii eräänlaisena tekoriuttana. Tutkimme tätä suurella mielenkiinnolla ja uskomme, että tällä voi olla hyvin myönteisiä vaikutuksia, sanoo portugalilaisen Wave Energy Center -tutkimuslaitoksen meritutkija André Moura.

Moura toivoo, että aaltovoimaloiden ympärille muodostettaisiin kalastukselta rauhoitettuja vyöhykkeitä, jotka elvyttäisivät alueen kärsineitä kalakantoja. Luvatonta pohjatroolausta aaltovoimalat vaikeuttaisivat jo ilman rauhoituspäätöksiä.

Merinisäkkäät elävät loitolla melusta

Aaltojen liikkeen muuntaminen sähköksi ei onnistu ilman ääniä, joten testialueelle on asennettu vedenalaisia mikrofoneja. Niillä verrataan vedenalaista melua ilman aaltovoimalaa ja aaltovoimalan ollessa toiminnassa.

- Koska WaveRoller toimii lähellä rantaa, on todennäköistä, että sen aiheuttama melu vaimenee voimakkaasti. Meidän pitää kuitenkin todistaa tämä. Melun suhteen suurinta huolta aiheuttavat merinisäkkäät, jotka Portugalin rannikolla viihtyvät kauempana avomerellä. En usko, että WaveRollerilla on kriittisiä vaikutuksia, sanoo Moura.

Tutkimukset vasta alkukuopissa

Meritutkija korostaa, että koska tekniikka on tuoretta, myös tutkimukset ovat vasta alussa. Niiden yleistäminen muihin aaltovoimatekniikoihin tai alueisiin on vaikeaa.

- Ympäri maailmaa tutkitaan monia erilaisia ympäristövaikutuksia. Ne ovat usein hyvin laite- ja aluekohtaisia. WaveRollerin ja tämän testialueen tapauksessa melu- ja merieliöstövaikutukset ovat tärkeimpiä. Seuraamme myös muita vaikutuksia, mutta en odota niistä ilmenevän mitään merkittävää, sanoo Moura.