Kaikki talviolympialaisista!

Myös Yle tietomurron kohteena

Viestintäviraston tietoturvaviranomainen Cert-fi varoitti viime viikolla tietomurtosarjasta, jonka kohteena on ollut myös yksi Ylen sivustoista. Hakkeri onnistui viemään vain Ylen omien työntekijöiden tunnuksia.

Kotimaa

Helsingin poliisi aloitti noin kaksi viikkoa sitten esitutkinnan lähes sataan suomalaiseen ja yli 200 ulkomaiseen palveluun tehdystä tietomurtosarjasta.

Viestintäviraston (siirryt toiseen palveluun) mukaan tutkinnan edetessä paljastuu lisää kohteita. Myös Yle on ollut yksi kohteista, mutta kansalaisten tiedot eivät ole olleet uhattuina.

­- Cert-fi otti meihin yhteyttä keskiviikkona, 18. syyskuuta, kertoo Ylen tietoturvan kehityspäällikkö Mirva Peltola.

Hyökkääjä oli onnistunut murtautumaan vanhaan Radio Vegan sivustoon helmikuussa 2012. Tämän jälkeen sivusto on uusittu.

- Yle Passi -tietoihin tai kansalaisten tietoihin hakkeri ei päässyt, eli ulkopuolisten käyttäjien tunnuksia ei ole viety, Peltola vakuuttaa.

Tietomurto kohdistui kymmenkuntaan Ylen työntekijään, joiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja vietiin. Ylen sivun osalta tietoturvariski on vähäinen.

- Minimoimme välittömästi riskit, eli käytännössä kaikki tunnukset vaihdettiin.

Tämän hetkisten tietojen mukaan murtosarja on jatkunut vuoden 2012 alkupuolelta aina näihin päiviin saakka. Ylen lisäksi tietomurron kohteeksi ovat joutuneet muun muassa STT-Lehtikuva ja Voice.fi.

Kaikkia käyttäjiä suositellaan vaihtamaan salasanat aika ajoin käyttämissään eri verkkopalveluissa.