"Toisilla menee rahat bilettämiseen – itse ajattelin julkaista kirjan"

Kirjoja julkaistaan yhä enemmän itsenäisesti. Omakustannekirjailijoiden ja pienkustantamoiden määrät kasvavat Suomessa vuosittain ja esimerkiksi Kuopioon on perustettu muutaman vuoden sisällä pari uutta kirjakustantamoa. Iisalmelainen Jenna Miettinen rahoitti oman esikoiskirjansa julkaisun opintolainalla.

kulttuuri
Jenna Miettinen selailee omakustannekirjaansa.
Riikka Nurmi / Yle

Iisalmelainen 26-vuotias Jenna Miettinen on julkaissut muutaman vuoden sisällä jo kaksi kirjaa omakustanteisesti. Ensimmäinen kirja oli omakohtainen kertomus sisaren kuolemasta ja Jenna halusikin sen alun perin pieneen levitykseen.

- En aluksi edes tiennyt, että kirjoja voi julkaista ilman kustantamoa. Löysin netistä julkaisupalvelun, jonka kautta sain kirjan kustannettua, Jenna sanoo.

Jenna kustansi kirjan monen tuhannen euron opintolainalla. Samalla rahalla olisi saanut muutaman ulkomaanmatkan, mutta Jenna halusi ennemmin kertoa oman tarinansa.

- Toisilla ne rahat menee bilettämiseen ja matkustamiseen, itse ajattelin julkaista sen kirjan, kun siihen oli ainutlaatuinen mahdollisuus.

- Tilasin kirjoja aluksi vain joitain kappaleita. Moni oli kuitenkin kiinnostunut kirjan aiheesta ja kirjatilauksia alkoi tulla lisää esimerkiksi muilta sisaruksen menettäneiltä. Kirjaa on käytetty myös esimerkiksi kouluopetuksessa. Myös seurakuntien työntekijät ja terapeutit ovat ostaneet kirjaa, Jenna kertoo.

Kirjoitusapua hankittava itse

Toisen kirjansa Jenna yritti saada aluksi jonkin kustantamon listalle. Kirja jatkoi ensimmäisen kirjan teemaa, mutta siihen oli kerätty tarinoilta muilta sisaruksen menetteneiltä ihmisiltä.

Toisilla ne rahat menee bilettämiseen ja matkustamiseen, itse ajattelin julkaista kirjan.

Jenna Miettinen

- Yritin vuoden ajan saada kirjaa isoihin kustantamoihin ja joihinkin pienempiin ja juttelin henkilökohtaisesti muutamien kustantajien kanssa. Mutta vaikka aihe on kustantajienkin mielestä tärkeä, näköjään kirjaa on vaikea saada sinne, kun ei ole tunnettu kirjailija, Jenna miettii.

Pari kuukautta sitten omakustanteisesti julkaistu kirja on jo nyt tuonut hieman voittoa. Samaa julkaisupalvelua käyttävät Jennan lisäksi tuhannet muutkin kirjailijat.

Jennan mukaan kirjan julkaiseminen verkon kautta on hyvin helppoa. Julkaisupalvelut lupaavat maksua vastaan hoitaa kaiken, painatuksesta kansitukseen. Kirjailijalle jää vapaus valita itse esimerkiksi kirjan ulkoasu, takakansitekstit ja kansikuva. Tukea kirjoitusprosessiin täytyy kuitenkin etsiä usein muualta.

- Sain esimerkiksi yhdeltä siilinjärveläiseltä kirjailijalta apua käsikirjoituksen kanssa ja kavereilta olen saanut oikolukuapua. Myös perheenjäsenet ovat lukeneet tekstejä.

Pienkustantamossa jokaisen kirjan on myytävä

Suomen kansalliskirjaston tietojen mukaan Suomessa on tällä hetkellä vajaat 6 000 kustantajaa, omakustannekirjailijat ja esimerkiksi yritysten kustannukset mukaan lukien.

Kynnys on matalampi saada oma ajatus tekstiksi ja sitä myötä kirjaksi.

Tatu-Pekka Kekäläinen

Kustantajien määrät ovat nousseet vuosittain. Viime vuonna uusia kustantajia oli 200, kun vuonna 2009 heitä oli alle 150. Osa näistä on uusia pienkustantamoja. Myös Kuopioon on perustettu muutaman vuoden aikana parikin pienkustantamoa.

- Nykyään on olemassa niin paljon pelejä ja vehkeitä, joilla pystytään kirjoittamaan kirja näppärästi. Voisi sanoa, että kirjojen julkaiseminen on nyt jonkinlainen trendi. Kynnys on matalampi saada se oma ajatus tekstiksi ja sitä myötä kirjaksi, sanoo kuopiolaisen ICASOS-kustantamon kustantaja Tatu-Pekka Kekäläinen.

Kekäläisen ICASOS-kustantamossa on jo parin vuoden aikana ollut yksi kirjailija, hän itse, mutta tänä syksynä toiminta on laajentunut toisella kirjailijalla.

- Pienkustantajan on mietittävä tarkkaan millaisia kirjoja julkaisee. Käsikirjoituksen on oltava kiinnostava, koukuttava ja sellainen, että ajattelee siinä olevan "sitä jotain". Koko kustantamo voi kaatua jos mukana on kirjoja, jotka eivät myy, Kekäläinen sanoo.

"Näkyvyys on välttämätöntä"

Sekä pienkustantamoiden että omakustannekirjailijoiden suurin haaste on markkinointi. Vaikka kirja olisi kansissa, on se saatava myös myytyä. Markkinoinnin ja mediahuomion joutuu hoitamaan itse, kun suurissa kustantamoissa se tehdään kirjailijan puolesta.

- Siinä on tietynlaiset omat haasteensa. Pienen kustantamon kohtaan on helposti ennakkoluuloja, ajatellaan että pienen kustantamon kirja ei välttämättä ole kiinnostava. On hankala saada median huomio ja näkyvyys, joka on kuitenkin välttämätöntä, jotta kirjoja saisi kaupaksi, sanoo Tatu-Pekka Kekäläinen.

- Olen markkinoinut kirjaa pääasiassa sosiaalisessa mediassa sekä blogissa, jonka perustin ihan kirjaa varten. Kirjani löytyy myös kirjastosta ja sitä on otettu myyntiin kirjakauppoihin, Jenna Miettinen sanoo.