1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Osallistu

Mitä mieltä olet Stephen Elopin 18,8 miljoonan euron palkkiosta?

Nokian entisen toimitusjohtajan miljoonapalkkiot yllättivät yhtiön monet osakkeenomistajat. Stephen Elop saa 18,8 miljoonan euron palkkion, jos Nokian matkapuhelintoimintojen myynti Microsoftille toteutuu.

Kansainvälisen lehdistön taloustoimittajien mielestä Nokia möhli pahemman kerran Elopin erorahan yhteydessä.

Microsoftin ja Nokian kaupasta päätetään ylimääräisessä yhtiökokouksessa marraskuun lopulla.

Elop ehti toimia Nokian toimitusjohtajana noin kolme vuotta, joten karkeasti laskien Elop tienaa kaupalla 17 500 euroa yhtä Nokian johdossa kuluttamaansa päivää kohden.

Hänen vuosiansio vuonna 2012 oli 4,3 miljoonaa euroa.

Millaisia ajatuksia Elopin jättipalkkio herättää?

Olisiko Nokian ylimääräisen yhtiökokouksen syytä puuttua asiaan?