Kyläkoulun lakkautusuhka kuohuttaa Fiskarsissa

Fiskarsin kyläkoulun lakkautusuhka hämmentää asukkaita Raaseporissa. Osa kyläläisistä haluaisi selvittää yksityiskoulun perustamista kunnallisen oppilaitoksen tilalle. Päällimmäinen toive on kuitenkin koulun säilyttäminen nykyisellään.

Fiskari, Raasepori
Kati Sointukangas esittelee päättäjille lähetettäviä postikortteja kyläkoulun oppilaille.
Kati Sointukangas esittelee päättäjille lähetettäviä postikortteja kyläkoulun oppilaille.

Fiskars kyläseuran puheenjohtaja Kati Sointukangas muutti käsityöläisistään, muotoilijoistaan ja taiteilijoistaan tunnettuun kylään pari vuotta sitten. Muuttopäätöstä vauhditti tieto kyläkoulun olemassaolosta.

- Iso syy oli se, että päästään isosta kaupungista pieneen paikkaan missä lapset voivat kävellä kouluun ja elämänlaatu kasvaa sen arjen myötä. Täällä on paljon sellaisia ihmisiä jotka ovat tulleet tänne nimenomaan sen koulun takia. Toisaalta lakkautusuhka on myös ollut jatkuva, Sointukangas huokaa.

"Kouluistakin on säästettävä"

Kouluverkon karsimista pohditaan parhaillaan kovassa rahapulassa. Raaseporin kaupunginvaltuusto penää sivistystoimelta yli miljoonan euron säästöä ensi vuoden loppuun mennessä. Koulutoimen osalta vaatimuksen täyttäminen on hankalaa ilman kouluverkon harventamista.

- Mielestäni tärkeintä olisi se, että voitaisiin ylläpitää niin hyvä opetuksen taso kuin mahdollista niillä resursseilla jotka meillä on saatavissa. Se voi aiheuttaa koulujen lakkauttamista. Aina on helppo sanoa, että kouluista ei saisi säästää, mutta nyt tilanne on valitettavasti se, että kouluistakin on säästettävä, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Filip Björklöf (r.) pahoittelee.

Fiskarsista on luvassa postia päättäjille

Fiskarsissa on jo järjestetty tempaus kyläkoulun puolesta ja päätöksentekijöille on lähdössä tapahtumasta otetuista valokuvista tehtyjä postikortteja. Osa asukkaista väläyttää jopa osakuntaliitosta Lohjaan koulun pelastamiseksi, mutta ainakaan Jan Söderblom ei ajatukselle lämpene.

- Minä en usko, että vaihtamalla paranee. Kyllä me harkitaan yksityisen rahoituksen etsimistä. Meillä on hyvä taistelutahto päällä ja kyllä tässä kannattaa tsempata vielä todella pitkään, koska meillä on hyvin paljon menetettävää.

Raaseporin sivistyslautakunta käsittelee koulukysymystä 15.10. pidettävässä kokouksessaan.