HS: Suomalaisten asenteet maahanmuuttoa kohtaan osin koventuneet

Entistä useampi suomalainen ajattelee, että maahanmuuttajien tulisi pyrkiä mahdollisimman paljon suomalaisten kaltaisiksi, ilmenee Helsingin Sanomien gallupista. Osa vastauksista kuitenkin osoittaa, että yleisasenne on pysynyt samana kuin ennenkin.

Kotimaa

Suomalaisten asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat viime vuosina osin tiukentuneet, ilmenee Helsingin Sanomien (siirryt toiseen palveluun) teettämästä gallupista.

Hiukan yli puolet eli 52 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että ulkomaalaisten muuttoa Suomeen pitää rajoittaa niin kauan kuin Suomessa on työttömyyttä. Vuonna 2011 tätä mieltä oli 45 prosenttia.

Samalla on vähentynyt niiden osuus, joiden mielestä kaikkien, jotka haluavat asua ja työskennellä Suomessa, pitäisi saada tulla Suomeen. Täysin tätä mieltä oli 17 prosenttia, kun taas kaksi vuotta sitten täysin samaa mieltä oli 26 prosenttia.

Entistä useampi suomalainen ajattelee myös, että maahanmuuttajien olisi hyvä pyrkiä tulemaan mahdollisimman paljon suomalaisten kaltaisiksi.

Joidenkin kysymysten perusteella yleisasenne maahanmuuttoa kohtaan on kuitenkin pysynyt samana kuin aiemmin. 44 prosenttia vastustaa sitä, että Suomi "ottaisi lisää maahanmuuttajia". Määrä oli sama kuin vuonna 2011.

Tutkimuksen Helsingin Sanomille teki TNS Gallup. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 1 002:a 15-79-vuotiasta suomalaista. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.