Kissasta ja koirasta saa parhaat kaverukset

Eläinmaailman klassisen taisteluparin saa ystävystymään, kun tutustuttaminen on rauhallista ja siihen liittyy molemmille positiivisia mielleyhtymiä.

Kotimaa
Koira imettää kissanpentua
Laura Holappa / Yle

Ei ole ennen kuulumatonta, että samassa perheessä asuvat kissa ja koira leikkivät keskenään, nukkuvat yhdessä ja hoivaavat toisiaan. Varmimmin nämä eläimet tottuvat toisiinsa, jos ne saapuvat perheeseen molempien ollessa vielä pentuja.

- Koiran ja kissan saa tottumaan toisiinsa myös aikuisiällä, kunhan saa ehkäistyä välirikot ihan ensi alkuun, sanoo koulutusvastaava Miira Helsten Koira- ja kissakouu Heiluvasta Hännästä.

Kissan ja koiran ystävyyden rakentaminen kannattaa Helstenin mukaan aloittaa tutustuttamalla ne jossain muualla kuin kotona.

- Saman katon alle muuttaessa kannattaa asunto jakaa kahtia, niin että molemmilla on omat tilansa. Vähän kerrassaan siellä tuoksut leviävät ihmisten käsien kautta.

Positiiviset assosiaatiot toisesta eläimestä avainasemassa

Helstenin mukaan on tärkeää luoda positiivisia assosiaatioita toiseen eläimeen. Yksi konsti on syöttää lemmikkejä saman oven takana.

- Kun kissa ja koira haistavat toisensa oven toisella puolella samalla, kun syödään tai leikitään, niin mielleyhtymä jää siitä toisesta eläimestä myönteiseksi, Helsten kertoo.

Hän korostaa, että uuden eläimen pitää ensin tutustua talon ihmisiin ja antaa palautua muuttostressistä. Koiraa ei saa päästää jahtaamaan kissaa - eikä myöskään toisinpäin.

- Kissan ja koiran tutustuttamisessa kannattaa malttaa oikein kunnolla. Kissalla pitäisi olla kolmiulotteinen maailma eli esimerkiksi kiipeilypuita, joihin se pääsee olemaan koiralta rauhassa ja koiraa kannattaa aluksi pitää sisälläkin hihnassa, että voi ehkäistä jahtaamisen. Molempia kannattaa ensi alussa palkita oikeanlaisesta käyttäytymisestä makupaloilla.