1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Lämpö houkutteli pikkutrapin kylään - joutsen sinnittelee kohmeessakin

Lämmin syksy on houkutellut Suomen muuttoreiteille harvinaisia vieraita sekä saanut erityisesti vaelluslinnut liikkeelle. Poikkeuksellisesta säästä huolimatta linnut ovat pitäneet kiinni aikataulustaan.

luonto
Raine Martikainen

Syksyn aikana puhaltaneet idän ja kaakon tuulet ovat tuoneet Suomeen muun muassa arosuohaukkoja, taigauunilintuja ja isokirvisiä.

– Imatralla on nähty myös harvinainen pikkutrappi! Vaikuttaa siltä, että kaakkoinen virtaus on tuonut sen alueelle, arvelee BirdLife Suomen hankekoordinaattori Timo Metsänen.

Metsäsen mukaan lämmin sää ei ainakaan toistaiseksi ole sekoittanut lintujen tavanomaista muuttoaikataulua. Tilanteesta saa kokonaiskäsityksen kuitenkin vasta syksyn jälkeen.

Joutsenet tarkenevat lähes jouluun

Metsäsen mukaan tänä syksynä on ollut liikkeellä tavallista enemmän vaelluslintuja.

Imatralla on nähty harvinainen pikkutrappi

Timo Metsänen, BirdLife Suomi

– Esimerkiksi närhiä sekä hiiri- ja helmipöllöjä on havaittu ajankohtaan nähden paljon. Näiden näkeminen ei muutenkaan ole jokavuotista, joten siinäkin mielessä syksy on jossain määrin poikkeuksellinen.

Ilman kylmeneminen sekä koillisesta ja pohjoisesta puhaltava tuuli ovat tyypillisesti syysmuuton lähtömerkkejä monille lajeille.

– Tällä hetkellä meno on monipuolista. Muuttopuuhissa ovat olleet muun muassa valkoposkihanhi, sepelkyyhky ja kurjet. Yöllä ovat puolestaan lennelleet esimerkiksi rastaat.

Lintujen syysmuutto alkoi jo kesäkuussa, jolloin esimerkiksi pesinnässä epäonnistuneet kahlaajat lähtivät liikkeelle. Muutto jatkuu Metsäsen mukaan usein pitkälle joulukuuhun saakka. Pisimpään hyytävissä oloissa sinnittelevät esimerkiksi laulujoutsenet.

Lue seuraavaksi