MaRa: Yli jääneen kouluruoan myynti vääristää kilpailua

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan mielestä koulujen tähdelounaiden laajempi myynti ajaisi ravintoloita vaikeuksiin. MaRa:n mukaan jäännösruoan myynti ei myöskään säästä ympäristöä.

Kotimaa
Kuvassa lapsi lusikoi suuhun keittoruokaa
Ritva Karhula / Yle

Koulujen yli jäänyttä ruokaa on myyty muun muassa Jyväskylässä puolentoista euron annoshintaan. Esimerkkipäivänä 500 oppilaan koululta jäi kymmenen annosta nakkikastiketta myytäväksi ulos.

Matkailu- ja ravintola-alan työmarkkinajärjestö MaRa:n mukaan ylijääneen ruoan myynti vääristää kilpailua. Näin tiedotteessa:

Jyväskylässä on poikkeuksellisen runsas ravintolatarjonta. Ravintolat kamppailevat kannattavuuden rajoilla. Kokeilu aiheuttaa kilpailun vääristymän alueella. Kunta kilpailee suoraan ravintolayritysten kanssa, mutta aivan eri pelisäännöillä. 

MaRa katsoo myös, ettei yli jääneen ruoan myynti säästä ympäristöä:

Jos ruokaa myydään, voidaan päätyä tilanteeseen, jossa hankinnat kasvavat ja hävikin kontrolloinnista tulee ennalta arvaamattomampaa. Lopputuloksesta kärsivät sekä ympäristö että veronmaksajat.

– Ruoan tarjoaminen koululaisille on lakisääteinen, verovaroin toteutettu tehtävä. Ruoan myyminen kunnan asukkaille on sen sijaan verollista liiketoimintaa, eikä kuulu kunnan tehtäviin. Kun kaikki myyntiin liittyvät velvoitteet hoidetaan, myynnistä syntyy todennäköisesti enemmän kuluja kuin tuloja. Kunta voi ehkä lahjoittaa ruokaa hyväntekeväisyytenä, mutta ei ole perusteltua tukea sosiaalitoimea kouluruokailun avulla, toteaa MaRa:n varatoitmitysjohtaja Veli-Matti Aitoniemi tiedotteessa.

Koulujen ylijäämäruoan myyntiä mietitään myös muun muassa Espoossa, Oulussa ja Rovaniemellä. MaRa:n mukaan myynnin laajeneminen saattaisi johtaa ravintoloiden vaikeuksiin ja sulkemisiin.