yle.fi-etusivu

Koulun lopettamisuhka toi tunteet pintaan Mikkelin Hiirolassa

Oppimisen edellytykset ovat Hiirolan koulussa kohdillaan. - Oppilaat ovat hyvissä käsissä, sanoo koulun rehtori.

Hiirola, Mikkeli
Koulun 5.-6.-luokkalaiset Lasse, Tuukka, Tea, Jennika ja Sara.
Koulun 5.-6.-luokkalaiset Lasse, Tuukka, Tea, Jennika ja Sara.Hilma Oksa

Hiirolan koulun ja muidenkin lopettamisuhan alla olevien koulujen tulevaisuus on nyt kuntapäättäjien käsissä. Mikkelin Hiirolan koulu on malliesimerkki koulusta, joka on kylän sydän. Koululla on esikoululaisten lisäksi 32 koululaista, siellä on kyläyhdistyksen hankkima kuntosali, pihapiirissä on kyläläisten rakentama kota.

Koulun rehtori Juha Viljakainen kertoo Hiirolan aktiivisesta kylästä. Kyläläiset ovat mukana koulun toiminnassa, talkoilla on oppilaiden iloksi ja hyödyksi saatu monenlaista.

- Koulun loppuminen hiljentää kylää, Viljakanen toteaa.

- Pienellä koululla opetus on yksilöllistä. Haittapuoli on, että pienessä ryhmässä ei pysty toteuttamaan erilaisia opetusjärjestelyjä tai menetelmiä.

- Tällä hetkellä oppilaat ovat kuitenkin hyvissä käsissä. He saavat yksilöllistä opetusta ja tukea tunnin aikana eli edellytykset oppimiselle ovat kohdillaan.

Juha Viljakainen sanoo, että Hiirolassa ovat nyt tunteet pinnassa. Tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta, lakkautusuhka on todellinen, katkeruuden ja vihan tunteita käydään nyt läpi. Seuraavaksi ruvetaan katsomaan eteenpäin ja miettimään, mitä siellä on tulossa.