Hyppää sisältöön

Aktivoiva alkulämmittely torjuu salibandyvammoja

Salibandyn pelaajille ennen niin yleisiä nilkka- ja polvivammoja on onnistuttu vähentämään viime vuosina. Muutama vuosi sitten tehty tutkimus osoitti, että säännöllisellä aktivoivalla liikeharjoittelulla vammojen syntymistä on mahdollista merkittävästi ehkäistä. Nyt tätä sovelletaan jo melko laajalti salibandyharjoittelussa.

Seinäjoen Peliveljien suomenmestarijoukkue lämmittelee punttisalilla ennen lajiharjoituksia. Kuva: Mirva Korpela / Yle

Salibandyn suomen- ja maailmanmestari Mikko Kohonen pelaa ja harjoittelee vahvan polvituen kanssa. Polvituki muistuttaa häntä ajoista, jolloin esimerkiksi alkulämmittelyyn ei vielä kiinnitetty niin suurta huomiota. Polvi on operoitu useaan otteeseen.

– Vielä 2000-luvun puolivälissä sanottiin, ettei ole salibandyn pelaaja eikä mikään, jos ei ole käynyt vähintään yhtä polven ristisideleikkausta, naurahtaa Kohonen.

Nyt Kohosen polvi on kohtuullisessa kunnossa. Kiitos nykyaikaisen ja henkilökohtaisen fysiikkaharjoittelun. Kohosella on oma lääkärien ja fysioterapeuttien kanssa laadittu harjoitusohjelma, jota hän noudattaa.

– Tärkeitä ovat etenkin yhden jalan harjoitukset ja keskivartalotreenit, eli koko pakka pitää hallita, kertoo Kohonen.

Tutkimus todistaa tehon

Kohosen polvivamma sattui salibandyn pelaajille tyypilliseen tapaan. Nopeassa lajissa tapahtuu runsaasti nopeita liikkeellelähtöjä ja suunnanmuutoksia, joissa moni on kokenut Kohosen kohtalon. Nilkka- ja polvivammat ovat olleet nuorelle lajille ominaisia. Tämä alkoi kiinnostaa myös tutkijoita.

UKK-instituutissa työskentelevä Kati Pasanen perehtyi aiheeseen 2000-luvun aikana ja teki väitöstutkimuksen. Pasaselle salibandyvammat olivat tuttuja, sillä hän on toiminut vuosia itsekin sekä pelaajana että valmentajana, mutta myös fysioterapeuttina. Pasanen puhuu niin sanotuista turhista vammoista.

– Ne vammat, jotka syntyvät ilman kontaktia, ihan itsestään pelaajan kääntyessä, juostessa tai vaikka laukoessa, ovat täysin turhia ja ne ovat myös parhaiten ehkäistävissä liikehallinnan harjoittelulla, toteaa Pasanen.

Tutkimustyön ohessa salibandyyn on löytynyt sopivia liikkeitä vammojen ehkäisemiseksi. Huomio kiinnittyi nimenomaan alkulämmittelyyn. Pasasen tutkimuksessa harjoitusryhmä teki aktivoivia alkulämmittelyliikkeitä säännöllisesti ennen jokaista harjoitusta. Liikkeet olivat erilaisia ja monipuolisia juoksutekniikkaan, tasapainoon, lihasvoimaan ja koko kehon hallintaan liittyviä.

Tuloksena oli, että vammoja ilmeni seuranta-aikana harjoitusryhmässä peräti 66% vähemmän kuin kontrolliryhmässä. Alkulämmittelyllä on siis iso merkitys.

– Tärkeää on huomioida lajille ominaiset liikesuunnat, liikkumistavat, nivelkulmat, koordinaatio ja koko kehon, myös aivojen virittäminen harjoitukseen, kertoo Pasanen.

Muutos näkyy huipputasollakin

Seinäjoen Peliveljien miesten suomenmestarijoukkue treenaa ympäri vuoden kovaa. Alkulämmittely on ollut jo vuosia yhtä isossa roolissa kuin itse lajiharjoitus. Siihen käytetään runsaasti aikaa, tehdään huolella ja monipuolisesti. 

– Normaali lajiharjoitus aloitetaan palaverilla, jossa käydään läpi harjoituksen teema. Sitten käydään omaehtoisella ulkoilulla, jonka jälkeen tehdään yhdessä aktivoivia liikkeitä ensin ulkona ja sen jälkeen vielä punttisalilla. Alkulämmittelyn pitää olla monipuolinen ja koko kroppa pitää saada kunnolla lämpimäksi, kertoo joukkueen valmentaja, liikunnanopettaja Tommy Koponen.

En edes muista, koska viimeksi olisi tullut ristisidevamma

Tommy Koponen, valmentaja SPV

– Tänä kesänä meillä on ollut teemana pyörimisliike ja tasapaino, lisää Koponen.

Isoin muutos on tapahtunut alku- ja loppuverryttelyssä, mutta moni muukin fyysinen harjoittelu on mennyt viime vuosina hurjasti eteenpäin. Koposen mukaan se on myös menestyksen edellytys. Mutta samalla ovat myös loukkaantumiset vähentyneet.

– Ihan selvästi. Ollaan päästy viime aikoina tosi vähällä. En edes muista, koska viimeksi olisi tullut ristisidevamma ja ennen niitä tuli paljon, toteaa Koponen. Ja se on ihme, jos katsoo rymistelyä salibandyliigan otteluissa.

Kehitystyö jatkuu

Salibandy ei ole ainoa laji, jossa loukkaantumisten ehkäisy on tärkeässä roolissa. Sama asia on parhaillaan erityishuomion kohteena muun muassa maan huipputelinevoimistelijoiden harjoittelun kehittämisessä.

Salibandyssäkin tutkimustyö jatkuu edelleen. Tällä hetkellä UKK-instituutin tutkija Kati Pasanen vetää seurantatutkimusta, jossa kohteena on kolmisensataa juniorisalibändääjää Tampereen seudulta.

Monipuolisessa alkulämmittelyssä on ollut puutteita muissakin lajeissa

FT Kati Pasanen, UKK-instituutti

– Muutos tapahtuu askel askeleelta, kun asia leviää huipputasolta muihin joukkueisiin. Se leviää valmentajakoulutusten kautta ja myös mallia ottamalla, pohtii Pasanen.

Aktivoiva alkulämmittely alkaa olla tuttu jo isolle osalla valmentajista muissakin lajeissa kuin salibandyssä.

– Monipuolisessa alkulämmittelyssä on ollut puutteita muissakin lajeissa, antaa Pasanen synninpäästön salibandylle.

– Toki työtä on vielä edessä ja tällä olisi paljon annettavaa kuntoliikkujillekin.

Ja kun fysiikkaharjoittelu kovenee, seuraava haaste tutkijan mukaan onkin rasitusvammojen ehkäiseminen, etenkin huipputasolla.

.
.