Junat alkavat pysähtyä taas Kempeleessä

Uusi asemalaituri rakennetaan vuoden 2015 aikana ja junat alkavat pysähtyä laiturilla vuoden 2016 aikana.

Kempele
Juna tulossa asemalle. Vieressä kyltti joka osoittaa bussiyhteyden suuntaan.
Raila Paavola / Yle

Junat alkavat pysähtyä Kempeleessä jälleen reilun parin vuoden kuluttua, mutta aikaisintaan vuoden 2016 alusta.

Liikennevirasto ja Kempeleen kunta ovat sopineet uuden asemalaiturin rakentamisesta Kempeleeseen vuoden 2015 aikana. Uudesta laiturista tulee noin 450 metriä pitkä ja sen alustava kustannusarvio on arviolta noin miljoona euroa.

Rata-alueelle rakennetaan myös uusi sisääntuloväylä niin, että kaksi alueen pohjoista tasoristeystä puretaan ja tilalle rakennetaan alikulku.

Aseman rakennuskustannuksiin osallistuvat kunnan ja Liikenneviraston lisäksi VR.