F-16-hävittäjiä muunnetaan miehittämättömiksi lennokeiksi - suorituskyky paranee

Miehittämätön lennokki kestää kiihtyvyyden G-voimia paremmin kuin ihminen. Miehittämättömien sotakoneiden yleistyminen kasvattaa pelkoja automatisoidusta sodankäynnistä.

Ulkomaat
Yhdysvaltain ilmavoimien F-16 hävittäjiä ilmassa.
Yhdysvaltain ilmavoimien F-16 hävittäjien sotilastaitolento-osasto teki ylilennon Helsingin yli Yhdysvaltain suurlähetystön itsenäisyyspäivän juhlien kunniaksi kesäkuussa 2011.Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Lentokonevalmistaja Boeing on muuntanut kuusi Yhdysvaltain ilmavoimien F-16-hävittäjää miehittämättömiksi lennokeiksi. Yhtiön mukaan ensimmäinen koelento suoritettiin viime viikolla Floridassa.

Koneet oli jo poistettu käytöstä ja ne olivat ehtineet olleet varastossa jo 15 vuotta. Uusittuina ne saivat tyyppimerkinnän QF-16.

Koelento sujui erinomaisesti, Boeingista kerrotaan. Kone lensi 12,2 kilometrin korkeudessa ja saavutti 1,47-kertaisen äänennopeuden, eli sen nopeus oli 1 800 kilometriä tunnissa. Miehittämättömän koneen seurana oli kaksi muuta konetta, joiden lentäjät valvoivat, kuinka koekone selvisi sille kauko-ohjauksella annetuista tehtävistä.

QF-16 suoritti liikkeitä, joita käytetään ilmataisteluissa tai joilla väistetään lähestyviä ohjuksia. Boeingin mukaan koelennolla saavutettiin 7 G:n vahvuinen kiihtyvyys.

Ilman lentäjää kone kykenee rajumpiinkin kiihtyyvyyksiin. Boeingin arvion mukaan 9:n G:n kiihtyvyys on mahdollinen miehittämättömälle koneelle. Jos ohjaamossa olisi lentäjä, 9 G:tä aiheuttaisi hänelle fyysisiä vammoja.

Yhdysvaltain ilmavoimat suunnittelee käyttävänsä QF-16:a kovilla ammuksilla tehtävien ammuntojen maalina. Taistelutehtäviin sitä ei ole tarkoitettu, Boeing kertoo.

Automaattisesti toimivia aseita vastustava Campaign to Stop Killer Robots -järjestö pelkää, että miehittämättömät hävittäjät päätyvät ennemmin tai myöhemmin sotatantereille.

- Olen erityisen huolissani siitä, että nopeasti liikkuvat koneet eivät pysty erottelemaan kohteitaan tarkasti, sanoo BBC:n haastattelema professori Noel Sharkey. Uusi sotateknologian kehitysaskel vie meidät yhä lähemmäs automatisoitua tappamista, hän jatkaa.

Yhdysvaltain ilmavoimat ovat aiemmin muuntaneet Vietnamin sodan aikana käytettyjä F-4 Phantom -koneita miehittämättömiksi lennokeiksi. Niitä on käytetty harjoituksissa, kertoo BBC.

Lähteet: Yle Uutiset