Bakteereja syövistä verhoista leivotaan vientituotetta

Eteläsavolaisyritykset pyrkivät nanotekstiileillä ravintolaketjujen pöydille Euroopassa ja Kanadassa. Yhteistyö Vallilan kanssa avaa uusia markkinointikanavia.

talous
Nestettä nanopinnoitetulla tekstiilillä.
Tefi Oy

Nanopöytäliinalta syödään Suomessa noin 60 000 ravintolapöydässä. Niiden käsittelyssä on käytetty mikkeliläisen Tefi Oy:n patentoimaa menetelmää. Nyt Tefi Oy:n ja tekstiilien pesusta sekä huollosta vastaavan pieksämäkeläisen Rusanen Microcleanin katseet ovat kansainvälisissä ravintolaketjuissa.

- Pelkästään Tukholmassa on yhtä monta ravintolaa kuin Suomessa. Meillä on tarjouspyyntöjä sisässä ravintolaketjuilta, esimerkiksi Kanadasta ja Baltiasta, toteaa toimitusjohtaja Jori Rusanen. Rusanen Microclean osti kesäkuussa osake-enemmistön Tefi Oy:stä.

Yhteistyö Vallila Interiorin kanssa tuo tekstiileihin uudet kuosit ja niiden vuokraustoimintaan uusia kanavia. Asiakas vuokraa tekstiilit palvelupakettina, johon kuuluu niiden huolto.

- Tämä yhteistyö Vallilan kanssa on merkittävä askel, kuvailee Rusanen.

Likaa hylkiviä, palosuojattuja ja bakteereja syöviä tekstiilejä markkinoidaan nyt ravintoloiden lisäksi palvelukoteihin, sairaaloihin ja hoitolaitoksiin.

Suunnitelmissa kasvu lähivuosina

Toimitusjohtaja Rusanen kertoo, että Tefi Oy aikoo kolminkertaistaa liikevaihtonsa seuraavan kahden vuoden aikana. Tällä hetkellä yrityksen liikevaihto hipoo miljoonaa euroa.

- Meillä on Mikkelissä kaksi printteriä, joiden lisäksi ollaan hankkimassa kolmas. Työntekijöitä Tefillä on tällä hetkellä neljä, mutta lisää palkataan. Kangasta painatetaan useita satoja metrejä päivässä.

Kankaat tuodaan ulkomailta, ja ne painatetaan Mikkelissä. Niiden pesu ja huolto tapahtuu Pieksämäellä. Ompelu tehdään alihankintana niin Suomessa kuin Virossa.

- Pohjakäsittely tehdään ulkomailla, mutta nanopinnoitteen aktivointi tapahtuu Mikkelissä, kuten painatuskin, kertoo Rusanen.

Harkinnassa on myös verkkokauppa, josta tuotteita myytäisiin myös yksityisille kuluttajille.

- Pahin kilpailijamme on talouslama. Laman aikaan ravintolat ottavat liinat pois pöydiltään.