1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Metsästäjän vaimolla on syksyllä omaa aikaa

Lauantaina alkaa hirvenmetsästys ja monessa perheessä se tarkoittaa metsästysleskeyttä: puoliso paahtaa rämeikössä, toinen on yksin kotona tai päävastuussa perheestä. Innokkaimmilla kausileskeys kestää puoli vuotta.

Kuva: Raila Paavola / Yle

Sepelkyyhkystä se alkaa ennen elokuun puoliväliä ja päättyy helmikuun lopulla jänismetsälle. Innokkaimmilla metsästäjillä lähes kaikki viikonloput ja liikenevä vapaa-aika on varattu metsästykselle. Moinen aikataulu saattaa laittaa parisuhteen joskus koetukselle. Eija Haikara on jo asiaan tottunut. Hänen isänsä ja veljet ovat metsästäjiä, mies kulkee innokkaasti metsällä ja nyt 12-vuotias poikakin kulkee jo tottuneesti riistan perässä.

– Kun lapset olivat pienempiä niin miehellä meni vähän liikaa aikaa metsästyksen kanssa. Nyt kun lasten kanssa on helpompaa, niin suon toiselle sen hengähdystauon. Metsästys on tärkeä ja hyvä harrastus. Kannustan siihen kun tiedän, että toisen mieli lepää siellä. Olen tyytyväinen kun poikakin on nyt kiinnostunut, aluksi hän ei ollut. Minä huokaisen lenkkipoluilla, kavereita tapaamalla tai naisten reissuilla, kertoo Eija Haikara.

Minä huokaisen lenkkipoluilla, kavereita tapaamalla tai naisten reissuilla.

Aluksi Eijakin lähti ahkerasti mukaan metsään lenkeille, mutta kameran laukaisinta järeämpää ei hänellä ole kädessään ollut.

Innokkaimmille metsästäjille eivät kotimetsät riitä. Kälviäläisestä Haikaran perheestä käydään ahkerasti metsällä joka puolella Keski-Pohjanmaata ja pari reissua pitää vuosittain tehdä kauemmaksikin. Kotona ei aina odoteta suurta saalista kotiintuomisiksi, mutta ehkä jotain muuta.

– Osan he laittavat ruuaksi, mutta tärkeintä on miesten yhteinen aika. Nyt kun he lähtivät Posiolle, muistutin heitä Pentikin tehtaanmyymälästä, saalisodotuksia minulla ei ole niinkään.

Miehet nylkekööt saaliinsa

Haikaran perheessä on oltava kaksi pakastinta. Syksyn jäljiltä varastossa arkkupakastin pullistelee marjoja ja riistaa.

– Koska olemme vuorotyöläisiä, emme voi sitoutua niin esimerkiksi hirvenmetsästykseen. Pienriistan perään pääsee oman aikataulun mukaan.

Eija Haikaran kotona oli käytäntö, että äiti nylki saaliit. Tähän Eija ei ole halunnut suostua, metsästyskamppeiden pesu kylläkin luonnistuu

– Siihen olen vetänyt rajan, että liha tulee minulle nyljettynä. Ruuan voin tehdä ja mieskin tekee hyviä ruokia niistä.

Haikaran perheessä syödään mielellään riistaa.

Jänistä olen syönyt pikkutytöstä lähtien, se alkaa tulla jo pikkusen korvista ulos.

– Kanalinnut ovat herkkujani, teeri on ehdottomasti parasta, metsokin menee. Pyy on myös hyvää ja toki sorsatkin. Kyyhkytkin ovat ihan hyviä. Jänistä olen syönyt pikkutytöstä lähtien, se alkaa tulla jo pikkusen korvista ulos. Sanon, että ne voi viedä mummolaan.

Metsästyskauden ulkopuolellakin harrastus on läsnä, tavalla tai toisella.

– Miesporukalla ne alkavat suunnitella seuraavaa kautta pian kun edellinen on loppunut. Itse sitä ajattelee, että ihanaa, mahtavaa, nyt se on loppu.  Ei tarvitse vähään aikaan kuulla juttuja ja nähdä kamppeita, naurahtaa Eija Haikara.