Hallitukselle kysymys Vaajakosken ruokakokeilusta

Kansanedustajat Reijo Tossavainen (ps.) ja Oras Tynkkynen (vihr.) ovat tänään jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen tähderuokailun edistämisestä. Kimmokkeena kysymykselle on toiminut Jyväskylän Vaajakummun koulussa toteutettu Sitran ja Jyväskylän kaupungin kokeilu.

politiikka
Koululainen ottaa ruokaa lautaselle.
Pasi Takkunen/Yle

Kokeilussa kouluruokailusta ylijäänyttä ruokaa myytiin 1,5 eurolla lähialueen asukkaille. Kansanedustajien mielestä kokeilu on kaatanut kunnan toimintojen välisiä raja-aitoja ja samalla vähentänyt sekä taloudellista että ympäristöllistä haaskausta.

Tossavainen ja Tynkkynen eivät usko päiväsaikaisen ja saatavuudeltaan vaihtelevan tähderuokailun kilpailevan ravintola-alan yritysten kanssa.