Jyväskylän yt-neuvottelut: jopa 900 henkilötyövuotta leikataan

Jyväskylän kaupunginhallitus on päättänyt yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta ja kutsusta yhteistoimintamenettelyyn. Leikkaukset on tarkoitus toteuttaa vuosina 2014-2016.

Kotimaa
Kaupungintalon juhlakerrokseen pääsee komeita portaita.
Kaupungintalon paraatiportaikko on juhlava.Arvo Vuorela / Yle

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti verraten lyhyessä kokouksessa yksimielisesti, että tavoitteena on enintään 50 miljoonan euron eli enintään 900 henkilötyövuoden vähennys vuoteen 2016 mennessä.

Ne ovat julmia lukuja.

Riitta Mäkinen

- Ne ovat julmia lukuja, ja kertovat hyvin vakavaa viestiä siitä mikä Jyväskylän taloudellinen tilanne tosiasiassa on. Jyväskylän verotulotaso on ollut vuosikausia epätasapainossa, ja merkittäviä investointeja on rahoitettu velalla. Samalla palvelutarpeet ovat kasvattaneet toiminnan menoja, sanoo Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta Mäkinen (sd.).

- Myös valtioneuvoston päätökset julkisen talouden tasapainottamisesta heijastuvat vahvasti Jyväskylään, hän jatkaa.

Koko kaupunki neuvottelujen piirissä

Yhteistoimintaneuvottelut koskettavat koko kaupunkiorganisaatiota mukaan lukien liikelaitokset, eli noin seitsemää tuhatta työntekijää.

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jaakko Selin (kok.) muistuttaa, että kyseessä ovat neuvottelut, ja lopputulos tiedetään vasta kun ne marraskuussa päättyvät.

Eihän se paras mahdollinen lopputulos voi olla se, että pyritään ensisijaisesti henkilöstön vähentämiseen.

Jaakko Selin

- Yt- neuvotteluilla pyritään työnantajan ja työntekijän kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Kun kaupunki on julkinen työnantaja, niin eihän se paras mahdollinen lopputulos voi olla se, että pyritään ensisijaisesti henkilöstön vähentämiseen. Se on yksi keino, joka meillä on pöydällä. Tarvitseeko sitä käyttää, se tarkentuu neuvotteluissa, Selin sanoo.

Palvelut heikkenevät

Selvää on, että jyväskylän yt-neuvottelut tulevat vaikuttamaan kaupungin tarjoamiin palveluihin, niin suuri säästötarve on. Vaikka henkilöstövähennys saattaa yt-neuvotteluissa pienentyä, vähennystä tulee.

Jyväskylän kaupungin työntekijöiden yleisimmät ammattinimikkeet ovat lähihoitaja, lastenhoitaja, lastentarhanopettaja, sammutusmies, sairaanhoitaja, perusopetuksen luokanopettaja, perusopetuksen lehtori, koulunkäynnin ohjaaja, perushoitaja, perhepäivähoitaja, ohjaajat, terveydenhoitaja, laitoshuoltaja, palomies, lääkäri, sosiaalityöntekijä, fysioterapeutti ja ruokapalvelutyöntekijä. Nämä perushenkilöstön yleisimmät nimikkeet muodostavat n. 70 % osuuden koko henkilöstöstä.

Esimerkiksi terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja opetuksen palveluiden voi odottaa heikkenevän Jyväskylässä seuraavan parin vuoden aikana.

- Vaikka leikattaisiin suoraan 50 miljoonaa tai 900 henkilötyövuotta, niin pelkään, että sekään ei riittäisi. Joudumme palveluissa ja palvelutuotannossa tekemään raktaisuja, mutta ne ovat osin henkilöstöasioista irrallisia, sanoo Selin.

Tulos marraskuussa

Neuvottelut aloitetaan lokakuun alussa ja ne päättyvät kuuden viikon kuluttua 12.11.2013. Yhteistoimintaneuvottelut ovat luottamuksellisia. Neuvottelujen sisällöistä tiedotetaan, kun neuvottelut päättyvät.

Työntekijän edustajan nimeävät työntekijäjärjestöt. Alustavasti on sovittu, että työntekijöitä edustavat järjestöjen valtuuttamina pääluottamusmiehet.

Neuvotteluun on pyydetty nimeämään yksi työsuojelun edustaja. Työnantajan puolelta neuvottelua käyvät henkilöstöjohtaja Pertti Malkki ja kaupunginlakimies Tiina Mikkola sekä henkilöstölakimies Minna Haapakoski. Neuvotteluun osallistuvat asiakokonaisuuksien vaatimusten mukaisesti apulaiskaupunginjohtajat, talousjohtaja tai muu asiantuntija.

Jyväskylän kaupunki valmistelee parhaillaan yhteistoimintaneuvottelujen aikaista tukea henkilöstölle ja siitä tiedotetaan tarkemmin 3.10.