1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Ilmastopaneeli hyväksyi uuden raportin ilmastonmuutoksesta

Ihmisen vaikutus ilmaston lämpenemiseen on varmistunut entisestään, sanovat ilmastopaneelin osanottajat.

Kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC on hyväksynyt uuden raportin ilmastonmuutoksesta läpi yön jatkuneiden neuvottelujen jälkeen.

Raportti julkaistaan myöhemmin perjantaina, mutta julkisuudessa olleiden ennakkotietojen mukaan IPCC:n odotetaan olevan entistä varmempi siitä, että suurin osa ilmastonmuutosta on ihmisten aiheuttamaa.

Kokousedustajien mukaan paneelissa on arvioitu olevan 95-prosenttisen varmaa, että globaalin ilmastonmuutoksen taustalla on ihmiskunnan toiminta. Kun IPCC hyväksyi ensimmäisen raporttinsa vuonna 2001, todennäköisyys oli 66 prosenttia. Vuoden 2007 raportissa se oli noussut 90 prosenttiin.

Maapallon ilmaston keskimääräinen lämpeneminen näyttää viime vuosina hidastuneen. Panelistit uskovat, että lämpeneminen tulee kuitenkin jatkumaan. Tämä merkitsee helleaaltojen ja tulvien yleistymistä, samoin kuin merenpinnann nousua.

Tukholman kokouksessa mukana olleet noin 200 valtion edustajat ovat sopineet, että he pyrkivät saamaan YK:ssa aikaan sopimuksen ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. Sopimus on tarkoitus saada aikaan vuoteen 2015 mennessä. Tavoite on tarkoitus toteuttaa suurelta osin luopumalla fossiilisten polttoaineiden käytöstä.