Tampereen pormestari on Vuoden Nuori Johtaja

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämän valtakunnallisen Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun voitto tuli Tampereelle, kun titteli perjantaina myönnettiin pormestari Anna-Kaisa Ikoselle.

Kotimaa
Anna-Kaisa Ikonen
Mihalis Kouloumpis / Yle

Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen on voittanut Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämän valtakunnallisen Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun.

Tänä vuonna kilpailun teemana oli kestävä johtajuus, ja palkinnon myöntäjät korostivat johtajan pitkäkantoista vastuuta niin asioista kuin ihmisistäkin. 36-vuotiaan Ikosen meriiteiksi mainittiin hyvä organisointikyky, pitkäjänteinen itsensä kehittäminen, vuorovaikutteinen johtamistyyli ja vahva tahto edistää toimialueensa elinvoimaisuutta.

Vuoden Nuori Johtaja palkittiin CxO Mentor Oy:n 24 000 euron arvoisella ammattimentorointipaketilla. Hän saa käyttöönsä muun muassa henkilökohtaisesti räätälöidyn tiimin ammattimentoreita vuodeksi.

Kärkikolmikko Pirkanmaalta

Kamppailu voitosta käytiin pirkanmaalaisen kärkikolmikon kesken. Nuoret yritysjohtajat Janne Viinikkala Leanware Oy:stä ja Jonne Seppä Solita Oy:stä saivat myös osakseen tunnustusta ja kunniamaininnan. Heidän todettiin luoneen esimiestaidoillaan työpaikoilleen positiivisen ja kannustavan ilmapiirin.

Viinikkalaa ja Seppää kehuttiin suoraselkäisiksi, mutta samalla vastuunsa tunteviksi ja alaistensa hyvinvoinnista aidosti kiinnostuneiksi johtajiksi, jotka uskaltavat rikkoa rajoja ja kyseenalaistaa yleisesti tunnustettuja johtamiskäytäntöjä.

Valtakunnallinen Vuoden Nuori Johtaja -kilpailu on järjestetty vuodesta 2007 alkaen.