1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kalakauppa

Lasten laulama rapulaulu sopii kaikenikäisten korville

Rapulaulu on perinteisesti ollut ruokajuomaan keskittyvä rallatus. Tampereen kalamarkkinoilla kuultiin kuitenkin koko perheen versioita rapukauden lauluista.

kalakauppa
Kuudesluokkalaiset laulavat rapulauluja
Päivi Solja / Yle

Perjantaina alkaneiden Tampereen kalamarkkinoiden teemana on rapu, ja siksi avajaispäivänä kalahulinan ja herkuttelun taustalla kaikuivatkin rapulaulut. Niitä esittävät Tampereen yliopiston normaalikoulun 6b -luokkalaiset.

Opettaja Tiina Pajunoja kertoi laulujen olevan Rapuriimityskilpailu 2013:n satoa ja snapsirallatusten sijaan kaikenikäisten korville sopivia.

- Nämä laulut ovat perheversioita, mutta voihan niitä joku halutessaan sitten muokata muihinkin tilaisuuksiin.

Tunnelmaa, musiikkia ja muikkuja

Lotta Salonen ja Helmi Hollström olivat jo toista kertaa laulamassa Kalamarkkinoilla.

- Laulut sujuvat hyvin. Osa on viime vuodelta tuttuja, ja luokkamme oppi uudetkin kappaleet nopeasti. Olemme harjoitelleet viikon, mutta sanat otettiin kyllä varan vuoksi mukaan, Lotta kertoi hetkeä ennen esiintymistä.

- Kivoin laulu on Scifi-rapu. Täällä on mukava esiintyä, sillä tunnelma on kiva ja muikut tosi herkullisia, Helmi kehuu.

Kalatalousneuvoja Ismo Kolari kuuntelee lauluja tyytyväisenä.

- Uusissa lauluissa kerrotaan monipuolisesti ravun elämästä ja lisääntymisestä sekä ravustajien mietteistä ja rapujen syömisestä. Toivottavasti lauluperinne nousee uudelleen suosituksi.

_Kalamarkkinat jatkuvat Tampereen Laukontorilla sunnuntaihin saakka. Lauantaina kello 12 alkavassa rapupaneelissa yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä rapuasiantuntijoille. Kotitalousnevoja Outi Penttilä valmistaa torilla erilaisia rapuruokia lauantaina kello 11 ja 14. _

Lue seuraavaksi