1. yle.fi
  2. Uutiset

Kestovaipoissa päiväkotiin? - ”Ei aiheuta meille minkäänlaista ongelmaa!”

Päiväkotien suhtautuminen kestovaippoihin vaihtelee. Kestovaipat voidaan yhdessä päiväkodissa ottaa vastaan itsestäänselvyytenä, kun samalla toisessa päiväkodissa ne kielletään kokonaan.

Kotimaan uutiset
kestovaippa
Liisa Vainikainen

Moni kotielämässään ilolla kestovaippaillut äiti ja isä on pohdinnan äärellä, kun tulee aika viedä pienokainen päivähoitoon: uskaltaako päiväkotiin ilmoittaa, että meidän perhe käyttää kestovaippoja? Pohdinta on paikallaan, sillä huolimatta siitä, että kestovaippoja on ollut kuvioissa jo ainakin pari vuosikymmentä ja nykyiset kestovaipat ovat kaukana alkuperäisistä harsorievuista, päiväkotien suhtautuminen kestovaippoihin vaihtelee yhä.

- Se riippuu kunnasta, mutta myös niistä työntekijöistä, jotka siinä pienten lasten ryhmässä ovat. Monessa kaupungissa voi olla myönteinen linjaus kestovaippoihin, mutta käytännössä suhtautuminen on silti kiinni siitä, millainen tyyppi kyseisessä ryhmässä sattuu olemaan, Kestovaippayhdistyksen puheenjohtaja Sanna Mölsä kertoo.

Kestovaippakieltoja päiväkodeilta tulee nykyään harvoin, mutta suhtautuminen voi olla silti nihkeää. Pelätään sotkua kakkojen kanssa, ylimääräistä työtä ja hajuhaittoja. Mölsän mukaan yleensä kysymys on siitä, ettei päiväkodin henkilökunta tiedä, mitä kestovaipat heille käytännössä tarkoittavat. Ei nimittäin ole päivähoidon tehtävä ryhtyä pesemään tai edes huuhtomaan likaisia kestovaippoja. Mikkeliläisen Saksalan päiväkodin lastenhoitaja Marja Pöysä allekirjoittaa kestovaippojen helppouden hoitajille.

- Jokainen perhe valitsee itse, millaista vaippaa haluaa käyttää. Jos perhe haluaa käyttää kestovaippaa, käytämme niitä. He tuovat vaipat meille, me laitamme käytetyt vaipat muovipussiin ja takaisin kotiin pestäväksi, ja se ei aiheuta meille mitään ylimääräistä työtä tai ongelmaa. On jokaisen perheen oma valinta, käyttääkö kestovaippaa vai kertakäyttövaippoja, lastenhoitaja Marja Pöysä sanoo.

Varaudu tiedottamaan hoitohenkilökuntaa

Kestovaippayhdistyksen tietoon on tullut tänäkin syksynä muutamia tapauksia, joissa kestovaippoihin on suhtauduttu ynseästi tai on jopa käsketty vaihtamaan kestovaipat kertakäyttöisiin. Mölsän mielestä päiväkoti ei voi moista käskeä.

- Ei päivähoito voi vaatia tuomaan tietyn merkkisiä vaatteitakaan hoitoon. Voidaan sanoa, että pitää olla vaikkapa kuravaatteet, mutta ei päivähoito voi määrätä, että niiden täytyy olla tietynlaista kangasta tai tietynlaisia vaatteita.

kestovaippa
Liisa Vainikainen

Ongelmat ovat yleensä ratkenneet pelkällä tiedottamisella. Kestovaippoja käyttävää lastaan päivähoitoon ensi kerta vievää vanhempaa Mölsä ohjeistaa, ettei kestovaipoista kannata itse tehdä suurta numeroa vaan suhtautua siihen luonnollisena asiana. On hyvä myös varautua kertomaan hoitohenkilökunnalle, mitä kestovaippojen käyttö päivähoidolle tarkoittaa ja miten omat kestovaipat esimerkiksi kiinnitetään.

Kestovaippailijat ovat päivähoidossa harvinaisuus

Huolimatta siitä, että yhä useampi vanhempi haluaa vähintäänkin kokeilla kestovaippoja lapselleen, päiväkodeista kerrotaan, että kestovaippoihin törmätään päivähoidossa ani harvoin. Syitä voi olla useita.

- Yksi syy voi olla se, että kun päivähoitoon siirtyminen on jo itsessään suuri muutos elämässä, niin vanhemmat päättävät siirtyä kertakäyttövaippoihin, jotta olisi yksi asia vähemmän huolehdittavana. Toisaalta ei ehkä myöskään haluta leimautua, vaan päivähoidossa halutaan olla mahdollisimman tavallinen perhe, Mölsä pohtii.

Lue seuraavaksi