Tahar Rahim: En halua näytellä terroristia - video

Ranskalainen elokuvatähti vierailee Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla. Hänet tunnetaan Suomessa hitaasti mainetta keränneestä Profeetta-elokuvasta.

kulttuuri
Näyttelijä Tahar Rahim.
Ranskalainen elokuvatähti Tahar Rahim kertoo Yle Uutisten haastattelussa urastaan ja elokuvansa synnystä.

Tahar Rahim on yksi Ranskan kysytyimmistä nuorista elokuvatähdistä. Ranskanalgerialaisen tähden työtä nähdään tänä syksynä suomalaisilla valkokankailla Menneisyys-elokuvassa (Le Passé, 2013). Näyttelijä ylistää elokuvan ohjaajaa, iranilaista Asghar Farhadia.

- Hän oli ensimmäinen syyni tehdä tämä elokuva. Tämän jälkeen menen minne tahansa Asghar minua pyytääkin. Saman tien, vaikka sitten silmät kiinni, Rahim sanoo.

Menneisyys kertoo iranilais-ranskalaisen perheen elämää rasittavista selvittämättömistä asioista. Farhadin Oscar-palkinnon voittaneen _Nader ja Simin: Ero (Jodaeiye Nader az Simin, _2012) -elokuvan tavoin myös siinä on kyse totuuden selvittämisestä.

En halua näytellä terroristia enkä pientä rakastajatyyppiä. Haluan, että voin seistä roolini takana.

-Menneisyyson trilleri. Farhadi on ainoa ohjaaja, joka osaa tehdä jännityselokuvan, jolla on yhteiskunnallista sanottavaa. Hän on iranilainen, mutta ymmärtää ranskalaisia ihmisiä ja ranskalaista elokuvaa.

Profeetta omalla maallaan

Ranskassa tehdään kymmenen kertaa enemmän elokuvia kuin Suomessa. Yli kuudenkymmenen miljoonan ihmisen maassa elokuvatähdeksi pääseminen vaatii kovaa työtä.

Rahimille menestys tuli kuitenkin poikkeuksellisen nopeasti.

- Kun elokuvakoulussa kyseltiin kenen kanssa haluaisit tehdä elokuvan, vastasin aina Jacques Audiardin nimellä. Kun sitten kuulin hänen etsivän uuteen elokuvaansa nuorta arabia, tiesin hetkeni tulleen, Rahim kertoo yhä innoissaan.

Nuorukainen laittoi itsensä likoon ja sai roolin. Ansaitusti, sillä Profeetta (Un prophète, 2009) on sekä hänen että elokuvan ohjaajan toistaiseksi menestynein teos.

Tämän jälkeen menen minne tahansa (ohjaaja) Asghar minua pyytääkin. Saman tien, vaikka sitten silmät kiinni

Rahimille rooli mafiapomoksi nousevana pikkurikollisena Malik El Djebenana oli myös läpimurto.

- Se oli minulle kaikki kaikessa. Annoin sille myös kaikkeni, tähti muistelee.

Sen jälkeen Tahar Rahim on tehnyt elokuvia nimekkäiden ohjaajien kanssa eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä hänellä on työn alla saksanturkkilaisen Fatih Akinin uusi elokuva The Cut. Sen ensi-ilta on näillä näkymin ensi vuonna.

Terroristiksi Hollywoodiin?

Rahim vierailee Helsingissä Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin kutsumana. Festivaalin avajaiselokuvassa Adélen elämä (La vie d'Adéle, 2013) nuori ranskanalgerialainen näyttelijä kertoo, että myös Hollywoodista tulee paljon työtarjouksia.

Yhdysvalloissa ranskanalgerialaisille tarjotaan kuitenkin Rahimin mukaan vain tietynlaisia rooleja.

- Haluaisin todella tehdä elokuvan Hollywoodissa. Minulle on tullut työtarjouksia, mutta yksikään niistä ei ole ollut sellainen kuin halusin. En halua näytellä terroristia enkä pientä rakastajatyyppiä. Haluan, että voin seistä roolini takana.

Yhdessä terrorismia käsittelevässä elokuvassa Tahar Rahimkin olisi suostunut näyttelemään.

- Jos minulle olisi tarjottu roolia Paratiisi nyt (Paradise Now, 2005) -elokuvassa, niin olisin ollut innoissani. Sen elokuvan tekijät ymmärsivät täysin, miten terrorismia pitää käsitellä.