yle.fi-etusivu

Ruotsissa ehdotetaan ympärileikkauskieltoa

Uskonnolliset ympärileikkaukset alle kaksikuisille lapsille sallittiin laissa vuonna 2001. Kumoamista vaativat viimeksi vuosi sitten ruotsidemokraatit, nyt lapsiasiavaltuutettu.

Ulkomaat

Ruotsin lapsiasiavaltuutettu haluaa kieltää ympärileikkaukset. Fredrik Malmbergin mukaan käytäntö rikkoo poikalasten ihmisoikeuksia, ja tämän vuoksi Ruotsin tulisi kieltää toimenpiteen tekeminen.

Lapsiasiavaltuutettu Malmberg ehdottaa kieltoa terveysasiantuntijoiden kanssa laatimassaan kannanotossa sanomalehti Dagens Nyheterissä. Heidän mukaansa ihmisen on saatava itse päättää omasta leikkauksestaan.

– Ei ole mitään terveyssyytä ympärileikata poikalapsia tapauksissa, joissa toimenpiteelle ei ole lääketieteellisiä perusteita, he kirjoittavat.

Vuonna 2001 Ruotsi salli ympärileikkaukset niin, että alle kaksi kuukautta vanhoille lapsille toimenpiteen saa tehdä uskonnollinen auktoriteetti. Tätä vanhemmille lapsille ympärileikkauksen saa tehdä vain lääkäri.

Malmberg muuttaisi lakia niin, että ympärileikkauksen taisi tehdä vain tarpeeksi vanhalle lapselle, joka voi ilmaista siihen suostumuksensa.

Nykylaille on kuitenkin Ruotsissa laaja tuki: vuosi sitten äärioikeistopuolue ruotsidemokraatit ehdotti ympärileikkausten kieltämistä, mutta ehdotus torjuttiin.

Ruotsissa noin 3 000 poikalasta ympärileikataan joka vuosi. Juutalaisuudessa kahdeksanpäiväisiltä poikalapsilta poistetaan perinteisesti esinahka, kun taas muslimipojille toimenpide tehdään joko vauvaiässä tai myöhemmin.

Suomessa ei ole poikien uskonnollisia ympärileikkauksia kokevaa lakia.

Uutistoimisto TT:n mukaan pohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut ja lastenlääkärit kokoontuvat maanantaina Oslossa. Tarkoitus on keskustella poikien ympärileikkauksista.

Lähteet: AFP

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Hyvinvointi

Jäivätkö unet vähiin? Unihoitaja vinkkaa: Kokeile pysäytyssanaa, älä katso kelloa

Ratko Mladić

Srebrenican uhri toivoo tänään tuomittavalle Ratko Mladićille täyttä rangaistusta: "Hänen tekonsa ovat pahuuden tuolla puolen"

Elävä arkisto

Kansa, jonka maailma petti

Minetit

Riita huippuvoimistelun kulisseissa jatkuu – voimisteluseura kertoo lasten joukkueiden ongelmista