Viisi Berlusconin miestä ja naista lähtee Italian hallituksesta

Eroaikeet herättävät huolta heikkoihin kantimiin ajautuvan hallituksen hajoamismahdollisuuksista.

Ulkomaat
Silvio Berlusconi
Silvio BerlusconiAngelo Carconi / EPA

Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin puoluetoverit ovat eroamassa ministeritehtävistään. Ilmoitus tuli lauantaina pian sen jälkeen, kun Berlusconi arvosteli veronkorotusta ja kehotti puolueensa ministereitä lähtemään.

Berlusconin puolue PDL tuli viisi kuukautta sitten mukaan vaivoin kasaan koottuun hallitukseen. Nyt kaikkien viiden PDL-ministerin eroaikeet herättävät huolta heikkoihin kantimiin ajautuvan hallituksen hajoamismahdollisuuksista.

Pääministeri Enrico Letta on lentänyt New Yorkin matkalta takaisin Italiaan estääkseen hallituksensa kaatumisen, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Samaan aikaan PDL:n senaattorit uhkaavat erota, jos Berlusconilta viedään paikka senaatissa veropetostuomionsa takia.

Takana riitaisa kokoontuminen

Ministereiden eronpyynnöt tulee jättää virallisesti presidentti Giorgio Napolitanolle. Tuolloin presidentin on päätettävä, voiko hallitus jatkaa tavalla tai toisella.

Entinen pääministeri Berlusconi pitää sietämättömänä, että nykypääministeri Letta vaatii hallitustovereiden tukea ensi viikon luottamusäänestyksessä. Hallitus yritti perjantaina sopia kiistanalaisesta arvonlisäverosta, mutta kokous päättyi eripuraan.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoittelee Italian poliitikkoja talouden ravistelemisesta.

Lähteet: AP