Auto putosi tieltä Oulussa

Eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata tapahtui viikonlopun aikana useita liikenneonnettomuuksia. Esimerkiksi viime yönä Oulussa Tulliväylää pitkin kulkenut henkilöauto putosi sillalta pyörätielle.

Kotimaa

Tulliväylää pitkin Oulussa Tuiran suuntaan ajaneen henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan, ja auto nousi tietä reunustavan kaiteen päälle. Auto jatkoi matkaansa kaiteen päällä Kasarmintien sillan kohdalle, josta se putosi kyljelleen Kasarmintietä reunustavalle pyörätielle ja kääntyi katolleen.

Autossa olleet parikymppiset oululaismiehet kuljetettin sairaalaan. Molempia epäillään rattijuopumuksesta.

Yöllä poliisin johtokeskuksessa päivystäneen ylikonstaapeli Tauno Honkasen mukaan on ihme, ettei onnettomuudessa menetetty ihmishenkiä.

Tavallista kiireisempää

Tauno Honkanen kertoo, että kulunut viikonvaihde oli poliisin näkökulmasta katsottuna tavallista syysviikonloppua hektisempi.

Esimerkiksi henkilöauto ajoi Kuusamontiellä rekan perään sunnuntaina illalla. Henkilöauto syttyi palamaan, mutta palo saatiin sammutettua nopeasti hiekalla. Poliisin mukaan onnettomuuspaikalla sekavasti käyttäytyneen henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen autoa huumeiden vaikutuksen alaisena.

Liikenneonnettomuuksia tapahtui viikonloppuna myös muun muassa Pudasjärvellä, Limingassa sekä Kuusamossa.

Nujakointia kotona ja ravintoloiden edessä

Liikenneonnettomuuksien lisäksi myös tappelunujakat työllistivät viranomaisia.

Esimerkiksi perjantaina alkuillasta nainen pahoinpiteli vanhempaa miestään Oulun keskustassa yksityisasunnossa, ja myöhemmin yöllä Utajärvellä veljekset tappelivat nyrkein. Ravintoloiden edustalla tapeltiin muun muassa Kempeleessä, Iissä ja Oulun Toppilassa.

Oulun Kuivasjärvellä kahden naapuruston välillä tuli riitaa sunnuntaiyönä. Riita kärjistyi myöhemmin haulikolla uhkaamiseen. Haulikko laukesi kahakassa, mutta ammunnassa ei loukkaantunut kukaan. Poliisi on ottanut tapauksen vuoksi kiinni kolme henkilöä ja takavarikoinut aseen.