1. yle.fi
  2. Uutiset

Tusinatennarit ei kaikkia kiinnosta

Kauppojen kenkävalikoimat ovat varsin mittavia, mutta Anniina Rytkönen kulkee kesät talvet omatekoisissa kengissä. Hän toteaa, ettei vaihtaisi popojaan tusinatennareihin.

ilmiöt
Anniina Rytkösen tekemät kengät.
Näitä omatekoisia nahkanilkkureita Anniina Rytkönen käyttänyt jo kuutisen vuotta.Heli Kaski / Yle

Kovin kauas menneisyyteen ei tarvitse kahlata, kun Suomessakin elettiin aikaa, jolloin kaikilla ei ollut varaa kenkiin. Varsinkin monilapsissa perheissä koulunkäyntikin saattoi tyssätä jalkineiden puutteeseen tai koulutietä piti kulkea sisarusten kesken vuoropäivinä yksillä ja samoilla kengillä.

Eletty elämä vaikuttaa yllättävän paljon jalan muotoon.

Anniina Rytkönen

Nykyään asian laita on tyystin toinen: kenkiä voi tilata netistä muutamalla klikkauksella yötä päivää ja myös kaupppojen valikoimissa on mistä valita.

Kaikki eivät kuitenkaan halua kaupan kengissä kulkea. Jyväskyläläinen Anniina Rytkönen on koulutukseltaan fysiikan tohtori, mutta arjen täyttävät muun muassa kädentaitoja vaativat työt. Rytkönen perehtyi jo vuosia sitten kengänteon saloihin ja on vetänyt kengäntekokursseja.

- Nyt on jalassa mustat itse tekemäni nahkanilkkurit. Aikanaan menin koko talven kestävälle kengäntekokurssille ja siellä innostuin asiasta. Ja aina on ollut sellainen tarve tehdä tarvitsemani tavarat itse - huonekalujen verhoilusta vaatteisiin ja kenkiin, kuvailee Rytkönen.

Hän toteaa, että käsintehdyt kengät erottuvat työn jäljen suhteen edukseen ja ovat varsin jalkaystävällisiä.

- Ne istuvat hyvin jalkaan ja ovat aivan toista kuin jostain mistälie ostetut tusinatennarit.

Kenkätrendien perässäjuoksijoita tai kenkien keräilijöitä Rytkönen ei halua arvostella.

- Kukin miettii asiat tykönään, mutta itse olen sitä mieltä, että kaikessa kulutuksessa kannattaisi suosia mahdollisimman kestäviä tuotteita. En halua ruveta ihmisiä arvostelemaan, sillä kyllähän kenkäkauppopja on, mutta ei juurikaan suutarinliikkeitä, joihin voisi mennä ja pyytää, että teeppä minulle kestävät kengät.

Aika ja taidot tarpeen

Hyvät kengät eivät synny käden käänteessä.

- Käyn joka kesä Kuusamo-opistossa viikon kurssilla tekemässä yhdet kengät. Siellä on hyvät välineet ja viikko tehdään ympäripyöreitä päiviä, että saadaan kenkäpari valmiiksi. Homma alkaa siitä, että seisotaan ja katsotaan millainen jälki painuu jalasta kalkkeeripaperille ja otetaan jalasta mitat. Ne kertovat aika täsmällisesti, millainen jalka ihmisellä on.

Kengäntekoon tarvitaan kädentaitojen ja työkalujen lisäksi nahkaa, piettyä pellavalankaa ja kumia.

Lestin hiominen on vaikein vaihe. Se määrää kengän lopullisen muodon, että tuleeko siitä sopiva vai ei.

- Kenkiin pitää olla kestävää nahkaa: yleensä käytetään naudan-, sian-, lampaan-, poron-, hirven- tai vaikka peurannahkaa. Punomme itse myös langan, tukevaa pellavalankaa monta säiettä, joka käsitellään piellä. Lisäksi tarvitaan liimaa. Pohjatkin tehdään paksusta nahasta, mutta Suomen oloissa kumipohjat ja -korot ovat tarpeen, että ne kestävät näissä keleissä.

Lukuisista työvaiheista kaikkein haastavin liittyy Rytkösen mukaan lestiin.

- Lestin hiominen on vaikein vaihe, koska se määrää kengän lopullisen muodon, että tuleeko siitä sopiva vai ei.

Yksi elämä - yhdet kengät?

Hyvistä raaka-aineista huolella valmistetut kengät voivat Rytkösen mukaan hyvinkin kestää aina hautaan saakka, mutta jalan koko voi vuosien saatossa muuttua.

- Jalan muotoon vaikuttaa yllättävän paljon elämänhistoria: paino, onko saanut lapsia ja sairaudet myös. Jalka voi muuttua niin paljon, ettei vanhat kengät mahdu enää jalkaan.

Vuodenajat asettavat nekin omat vaatimuksensa. Rytkösen varpaita ei kuitenkaan pakkasillakaan palele.

- Huovutan huopikkaat oman jalan mukaan ja teen kengän siihen päälle eli ensin on huopavuori ja siinä kenkä päällä. Kesällä jalassani taas on ihan tavallisia nauhallisia omatekoisia kävelykenkiä, mutta lenkkarit pitää kyllä hankkia kaupasta.

Ja vaikka Rytkönen on jo kenkientekijänä konkari, jotain on häneltäkin vielä tekemättä.

- Avokkaitten tekeminen on kaikken vaikeinta ja niitä en ole uskaltautunut tekemään. Korkeakorkoiset juhlakengät on vielä tekemättä ja niissä riittää haastetta kyllä.

Lue seuraavaksi