Suomi jäljessä vanhusten hyvinvoinnissa – Ruotsi vertailun ykkönen

Tuoreella vanhusten hyvinvointi-indeksillä kuvataan vanhojen ihmisten toimeentuloa, terveyttä ja elämän laatua eri puolilla maailmaa. Peruspalveluministeri ei halunnut kommentoida vertailun kehnoa tulosta.

Kotimaa
Vanhusten hyvinvointi -grafiikka.
Yle Uutisgrafiikka

Suomi on muihin pohjoismaihin verrattuna selvästi jälkijunassa vanhusten hyvinvoinnissa.

Melkein kaikki pohjoismaat olivat Tanskaa lukuun ottamatta Suomen edellä tänään julkaistavassa ikäihmisten hyvinvointia mittaavassa vertailussa. Suomi päätyi vertailussa sijalle 15.

Harmittavasti naapurimaista Ruotsi vei vertailun ensimmäisen sijan, Norja toisen.

Islanti päätyi ensimmäistä kertaa julkistettavassa vanhusten hyvinvointi-indeksissä yhdeksännelle sijalle. Tanska taas jäi Suomen jälkeen sijalle 17.

Suomen sijoitusta heikensivät vanhempien ihmisten heikko koulutus ja erityisesti vanhojen naisten pienet eläkkeet. Myös odotettavissa olevan eliniän terveet vuodet ovat Suomessa lyhyempiä kuin muissa maissa.

Edellä mainittujen lisäksi Suomen edellä Euroopan maista olivat myös Saksa, Alankomaat, Sveitsi, Itävalta ja Englanti. Näissä maissa ikäihmisten elinympäristö kuten avun saaminen läheisiltä, yleinen turvallisuus ja liikenne olivat hyvällä tasolla.

Vanhusten asiaa ajavan HelpAge International-järjestön globaalilla ikäindeksillä mitataan neljää eri aluetta: vanhusten toimeentuloa, terveyttä, koulutusta ja työllistymistä sekä elinympäristöä.

Tutkimus tehtiin 91 maassa.

Ihmiset muuttuvat näkymättömiksi eläkeiässä

Ikäihmisten voimavarat tulisi suomalaisen Valtaa Vanhuus-järjestön mielestä ottaa paremmin yhteiskuntien käyttöön.

– Vanhat pitää ottaa täysivaltaisina jäseninä yhteiskuntaan, toimijoina, vaikuttajina. Se ei näy meillä tällä hetkellä. Ihmiset ikäänkuin häviävät näkyvistä, kun he tulevat eläkeikään. Heitä ei tarvita, meistä ei kuulla mitään, kuvailee Suomen tilannetta liikkeen puheenjohtaja Vappu Taipale.

Taipaleen mielestä ikäihmisten asioista toki keskustellaan Suomessa. Kiistelty vanhuspalvelulakikin tuli vastikään voimaan. Nykyiset säästöt kuitenkin huolettavat Taipaletta.

– Minua huolettaa se, että halvoista ja helpoista asioista, kuten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säästetään tällä hetkellä. Tämä tulee näkymään kansainvälisissäkin tilastoissa myöhemmin, toteaa Taipale.

10 vuoden päästä miljardi vanhusta

Tutkijat arvioivat, että kulutuksen painopiste tulee siirtymään vanhempiin ikäluokkiiin, kun heidän määränsä kasvaa tulevaisuudessa.

Vuonna 2010 maailmassa oli jo 23 maata, joissa yli 65-vuotiaat kuluttivat enemmän rahaa kuin alle 19-vuotiaat. Suomi on yksi näistä maista, joissa vanhukset ostavat palveluita ja tavaraa enemmän kuin nuoret.

Kymmenen vuoden päästä vanhojen ihmisten määrä tulee ylittämään miljardin ihmisen rajan. Vuonna 2000 maailmassa oli ensimmäistä kertaa enemmän yli 60-vuotiaita kuin alle 5-vuotiaita.

HelpAge International globaali ikäindeksi julkistetaan 1. lokakuuta, jolloin vietetään vanhojen toimintapäivää. Indeksi pohjautuu muun muassa Maailman terveysjärjestön ja Maailman pankin tilastoihin.

Vanhustenhuollosta vastaava peruspalveluministeri Susanna Huovinen ei kommentoinut vertailua Yle Uutisille.