Outokumpu aikoo vähentää tuhat työpaikkaa Euroopasta

Outokumpu aloittaa välittömästi yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa tuhannen työpaikan vähennykseen Euroopassa. Suomesta on katoamassa 80 työpaikkaa. Outokummun vuosi on raskaasti tappiolla ja konsernin nettovelka kolme miljardia euroa. Siksi keväällä ilmoitettua säästöohjelmaa tehostetaan.

talous
Outokummun Saksan päämaja Willichissä.
Outokummun Saksan päämaja Willichissä.Caroline Seidel / EPA

Teräsyhtiö Outokumpu kertoo uusista rakennejärjestelyistä Euroopassa. Yritys aloittaa välittömästi yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa tuhannen työpaikan vähennykseen Euroopassa. Koko maailmassa työntekijöitä on näillä näkymin 3 500 liikaa. Työpaikkoja yhtiöön jää reilut 10 000.

Suomesta työpaikkoja on katoamassa korkeintaan 80, kun Torniosta poistetaan käytöstä yksi hehkutus- ja peittauslinja.

Outokummusta kerrotaan, että tiistaina julkistettu tuotantosuunnitelma tehostaa aiempia säästöohjelmia sekä Inoxum-kaupasta juurensa juontavaa fuusiosuunnitelmaa. Tarkoitus on aikaansaada 450 miljoonan euron vuosisäästöt vuonna 2017.

- Meillä on pysyvä kysynnän ja tarjonnan epätasapaino, koska tällä alalla on ylikapasiteettia ja Eurooppa on yksi paikka, jossa sitä on hyvin paljon. Seuraava asia on se, että tuonti Aasiasta on lisääntynyt, perustelee Outokummun toimitusjohtaja uutta säästöhjelmaa Yle Uutisille.

Saksassa Outokumpu suunnittelee sulkevansa Bochumin sulaton jo ensi vuoden aikana sen sijaan, että sulatto suljettaisiin vuoden 2016 loppuun mennessä. Valtaosa Bochumin tuotannosta siirtyy Tornioon.

- Jos katsotaan nyt isoa kuvaa, niin nämä asiat ovat myönteisiä Torniolle eli mitä aikaisemmin täällä volyymilaitoksia kuten Bochum kyetään sulkemaan, niin sitä enemmän tulee volyymia Tornioon, sanoo Saksasta puhelimitse tavoitettu Seitovirta.

Outokummun kustannusrakenne on yhä liian raskas, ja uuden tuotantosuunnitelman tarkoitus on palauttaa yritys kannattavaksi, sanotaan pörssitiedotteessa. Sen mukaan Outokummun vuosi on raskaasti tappiolla ja konsernin nettovelka kolme miljardia euroa.

Outokummun osake oli alkuiltapäivästä reilut kuusi prosenttia plussan puolella.