Kuntapäättäjillä "pelottavan korkea keski-ikä"

Mitenkään epätavallista ei ole, että liki 70-vuotias miesvaltuutettu päättää pikkulasten koulukyyditysten tarpeellisuudesta ja raskaana olevan naisen neuvolakäyntien määrästä. Eri-ikäisten kuntalaisten yhteisistä asioista päättävistä valtuutetuista valtaosa on yli 55-vuotiaita.

politiikka
Ilomantsin kunnanvaltuusto.
Topi Ylä-Mononen

Manner-Suomen kunnanvaltuustoihin vuonna 2012 valituista yli 55-vuotiaita on yli 70 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen tilastoista.

Eteläisessä Suomessa kuntapäättäjinä on nuorempaa väkeä kuin maassa keskimäärin, vaikkakin ikääntyneiden osuus on sielläkin suuri. Pohjoiskarjalainen Ilomantsi taasen edustaa kuntaa, jossa kaivataan erityisen kipeästi nuorempaa polvea päättäjiksi.

Kyllähän päätöksenteko on epätasapainossa, kun päättäjät ovat neljänkympin ja kuoleman välillä.

Pekka Korhonen

- Kyllähän päätöksenteko on epätasapainossa, kun päättäjät ovat neljänkympin ja kuoleman välillä. Keski-ikä on pelottavan korkea. Kaipaamme terävää uutta voimaa ja särmää, sanoo kunnanvaltuuston 57-vuotias varapuheenjohtaja Pekka Korhonen (sd.).

- Nuorennusleikkaukseen on pyrittävä, vaikka kokemustakin tarvitaan, vahvistaa 56-vuotias puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk.).

Nuoremmat saatava innostumaan, mutta miten?

Kunnallispolitiikassa päätetään esimerkiksi nuorten skeittipaikoista, raskaana olevan naisen neuvokäyntien määrästä ja koulukyyditysten tarpeellisuudesta.

Koulukyydityksistä saattaa päättää 1950-luvun maatalousvaltaisessa Suomessa kansakoulua käynyt mies, joka hiihti tai käveli opinahjoon kymmenenkin kilometriä.

- Minullakin on kulunut jo 25 vuotta siitä, kun oli alle 10-vuotiaita lapsia. Onhan siinä pitkä kulttuuriero nykylapsiin, myöntää Pekka Korhonen.

Kuinka sitten saada nuoremmat sukupolvet innostumaan kunnallispolitiikasta nyt kun kuntakenttäkin on murroksessa?

- Ikääntyneidenkin poliittisten päättäjien tulisi ottaa huomioon nuoret esimerkiksi harrastuspaikkojen suhteen, heittää Hannu Hoskonen, jolla on takanaan kaksi kautta kansanedustajana valtakunnan politiikassa.