Osmo Vänskä jättää Minnesotan orkesterin

Kapellimestarin asettama takaraja Minnesotan orkesterin palkkaneuvotteluissa päättyi maanantaina. Orkesterin muusikoiden työsopimukset umpeutuivat palkkakiistan takia vuosi sitten eikä sopua ole syntynyt.

kulttuuri
Osmo Vänskä.
Osmo Vänskä.Greg Helgeson

Minnesotan orkesteri ja muusikkojen liitto eivät päässeet yksimielisyyteen palkkakiistassaan maanantain määräaikaan mennessä. Takaraja oli taiteellisen johtajan Osmo Vänskän asettama.

- Tämä on erittäin surullinen päivä minulle, kertoo Vänskä tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Vänskä sanoo muuttaneensa Yhdysvaltain Minnesotaan uskoen, että orkesterista voisi tulla yksi parhaista kansainvälisistä kokoonpanoista.

- Minulla on ollut etuoikeus nähdä, kuinka tuo usko on todistettu toteen soittajien taidon, kovan työn ja sitoutumisen ansiosta, sanoo Vänskä tiedotteessa.

Kapellimestari Vänskä oli ilmoittanut eroavansa, ellei sopua syntyisi maanantaihin mennessä.

Sekä orkesterin johto että muusikot toivoivat, että Vänskä olisi jatkanut kymmenen vuotta kestänyttä pestiään.

Vänskän lontoolainen agentti vahvisti Yle Uutisille, että kapellimestari jättää tehtävänsä Minnesotan orkesterin johdossa. Vänskä on ilmoittanut, ettei hän anna tällä hetkellä haastatteluja aiheesta.

Minnesotan orkesteri on ollut pahoissa taloudellisissa vaikeuksisa. Orkesterin hallinnollinen johto haluaa muusikoilta tuntuvia palkkamyönnytyksiä. Muusikkojen sopimukset umpeutuivat vuosi sitten, jonka jälkeen heille määrättiin työsulku.

Muusikoiden liiton mukaan leikkaukset eivät ole mahdollisia, koska palkkojen pienentyessä monet soittajat eroaisivat ja orkesterin taso laskisi.

Jotkut nimekkäimmistä muusikoista ovat jo lähteneet.