Veikko Kankkonen: "Luvattiin hypätä lyhyitä hyppyjä, ettei myöhästytä junasta"

Kaikkiaan seitsemän olympiavoittajaa kertoi Savonlinnan Tanhuvaarassa senioriyleisölle kokemuksiaan tiistaina. Heistä vanhin oli legendaarinen hiihtäjä Siiri Rantanen, joka sai viestikultaa vuonna 1956.

Kotimaa
Painija Pertti Ukkola, mäkihyppääjä Veikko Kankkonen, voimistelija Eugen Ekman, hiihtäjät Siiri Rantanen, Marja-Liisa Kirvesniemi ja Juha MIeto, sekä jousiampuja Tomi Poikolainen.
Olympiavoittajia koolla, vasemmalta painija Pertti Ukkola, mäkihyppääjä Veikko Kankkonen, voimistelija Eugen Ekman, hiihtäjät Siiri Rantanen, Marja-Liisa Kirvesniemi ja Juha Mieto, sekä jousiampuja Tomi Poikolainen.Paavo Koponen / Yle

- Tulihan ainakin yritettyä, ja hyvin yritettiin, ja kaikki meni ihan hyvin. Tuttavia ja ystäviä tuli paljon. Hyvillä mielin muistelen olympiavoittoa ja urheilu-uraa, sanoo legendaarinen kilpahiihtäjä, vuoden 1956 olympiavoittaja Siiri ”Äitee” Rantanen. Kulta tuli 3x5 km viestihiihdossa Cortinassa.

- Muistan aina, että ”Äitee” Rantanen. Pikkutytöstä alkaen aina ihailin menestyneitä urheilijoita, että miten hyviä ja kovia he ovat olleet. Eikä voinut kuvitella, että itse pääsee sellaisiin huippuhetkiin. Mutta helpollahan se ei ole tullut kenellekään, kertoo Marja-Liisa Kirvesniemi, kolminkertainen kultamitalisti vuoden 1984 Sarajevon olympialaisissa.

- Tämän Marja-Liisan näin ensi kerran SM-kilpailuissa Haminassa 18-vuotiaana. Siitä tulikin lujalla treenauksella oikein kova hiihtäjä. Ja pakkohan häntä oli sitten seurata, kun hän oli aina ensimmäisenä, sanoo Siiri Rantanen.

Uusia naistähtiä nousee hiihtotaivaalle

Marja-Liisa Kirvesniemellä hiihto on vaihtunut hyötyliikuntaan ja lenkkeilyyn. Siiri Rantanen hiihtää edelleen satoja kilometrejä vuodessa.

- Kyllä minä kerran hiihdin Finlandia-hiihdon vapaalla tyylillä, mutta ei se 75 km mennyt kuin puoli tuntia nopeammin kuin perinteisellä tyylillä, Siiri Rantanen naureskelee.

- On meillä nytkin puolenkymmentä tyttöä nousemassa. Niskanen ja Lähteenmäki voivat olla seuraavia olympiavoittajia, Siiri Rantanen veikkaa.

- Sitä toivon, että urheilijat pysyvät terveinä. Henkisetkin paineet ovat nyt niin kovat. Urheilu on kuitenkin vain osa elämää, eikä urheilijakaan ole kone, muistuttaa puolestaan Marja-Liisa Kirvesniemi.

Omistakin kovista saavutuksistaan molemmat hiihtäjät osaavat nyt olla tyytyväisiä ja kiitollisia.

Pipo ojennukseen ja suksilla saunaan

- Se oli sellainen tuotemerkki, että pikkupojatkin sitä apinoivat. kertoo mäkihyppääjä Veikko Kankkonen tavastaan taittaa pipo takaraivolta pään päälle hypyn jälkeen. Kankkonen otti olympiakultaa normaalimäessä Innsbruckissa vuonna 1964.

- Kisat nähtiin jo Suomessakin TV:ssä ja kyllä se hyvä menetys oli mannaa Suomen kansallekin, Kankkonen sanoo.

Kankkosen voitosta jäi hieno ja lähtemätön muisto paitsi hänelle itselleen, myös hiihtäjä Juha Miedolle. Hän kuuli selostuksen radiosta, kun koulubussin kuljettaja varta vasten pysähtyi hypyn ajaksi. Myös Mieto sai olympiakultansa Innsbruckissa, vuonna 1976 viestihiihdossa.

Viestivoitto käsikirjoituksen mukaan

- Kansakoulupohjalta oltiin kaikki neljä ja edellisenä päivänä tehtiin käsikirjoitus, kuinka hiihto kultakin menee. Se toteutui ihan kirjaimellisesti, Juha Mieto kertoo.

Mehevä muisto sekä Miedolla että kilpailua seuranneella Kankkosella on myös Lahden MM-kisoista 1978, joissa Mieto mönkään mennen 50 km kilpailun jälkeen jatkoi maaliviivalta suoraan saunaan suksineen ja sauvoineen, lehtimiehistä ja kuvaajista lainkaan piittaamatta.

- Kerran Saksan-Itävallan mäkiviikolla, jossa oltiin Niilo Halosen kanssa vähän opintomatkalla, Antti Hyvärinen sanoi, että on junaan kiire älkää viivytelkö. Nikke lupasi, että hypätään sitten mahdollisimman lyhkäsiä hyppyjä. Vähän pitemmällekin hypättiin, mutta junaan kerittiin. Eino Kirjonen ne mäkiviikot silloin voitti, Kankkonen muistelee hymyssä suin.

Nykyisille urheilijoille Juha Mieto suosittelee enemmän askeettista harjoittelua ja vähemmän turhaa hössötystä.