Satiiriohjelma järkytti kansanedustajaa: "Itkin peiton alla"

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) perää medialta ryhdikästä asioiden käsittelyä eikä henkilöön käyvää ivaa. Mäkisalo-Ropponen ärsyyntyi, kun hänen ministerille esittämänsä kirjallinen kysymys nostettiin tiedotusvälineissä valtakunnalliseksi vitsiksi.

politiikka
Merja Mäkisalo-Ropponen
Esa Huuhko / Yle

Rakennekynsien käyttäjät ja varsinkin laittajat altistuvat vaarallisille kemikaaleille. Kansanedustaja ja terveystieteiden tohtori Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) teki asiasta kirjallisen kysymyksen (siirryt toiseen palveluun), mitä aiotaan tehdä, että toiminta saadaan luvanvaraiseksi.

Se ilta ja seuraava päivä meni peiton alla itkeskellessä. Sitten minä päätin sisuuntua.

Merja Mäkisalo-Ropponen

Aloitteesta revittiin riemua erityisesti Ilta-Sanomissa ja Ylen Uutisvuoto-ohjelmassa. Aiheesta vitsailtiin, että rakenneuudistuksen ohessa tai sijasta päättäjät joutuvat miettimään rakennekynsiä. Televisiossa pilkattiin aiheen lisäksi Mäkisalo-Ropposta itseään.

- Erityisesti sen ohjelman katsominen tuntui kovin pahalta. Olin oikeasti loukkaantunut sen ohjelman jälkeen ja sen aikana. Jos rehellinen olen, niin se ilta ja seuraava päivä meni peiton alla itkeskellessä. Sitten minä päätin sisuuntua, Mäkisalo-Ropponen kuvailee.

Mäkisalo-Ropponen päätti tehdä kysymyksen rakennekynsistä ja tekoripsistä, koska terveydenhuollon ja kauneusalan ihmiset ottivat häneen yhteyttä ja kertoivat huolensa.

- Heidän tärkeänä pitämää asiaa on myöskin mitätöity. On jotenkin pidetty hömppäasiana, että ollaan huolissaan niistä terveysriskeistä, joita liittyy rakennekynsien ja ripsienpidennysten laittamiseen.

Uutisvuodon tuottaja Tarja Haapala-Easton Yleltä kertoo, että jaksosta on tullut palautetta normaalimäärä. Palautteet ovat kuitenkin olleet pidempiä ja perustellumpia kuin yleensä.

- Olihan se osuus aika raju, mutta ei rajuimmasta päästä. Toiset aiheet ottavat enemmän tulta alle vieraiden suussa kuin toiset, Haapala-Easton sanoo.

Kenenkään ihmisen ei tarvitse sietää omaan persoonaan kohdistuvaa ivaa tai loukkauksia.

Merja Mäkisalo-Ropponen

Mäkisalo-Ropponen perää Ylessä keskustelua siitä, miten yhtiön arvot näkyvät sen ohjelmissa.

- Ihmisen arvostaminen on yksi Ylen arvoista, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.

Kansanedustajien tulee kestää paljon kovempaa käsittelyä julkisuudessa kuin tavallisten kaduntallaajien. Mäkisalo-Ropponen on samaa mieltä, kunhan pysyttäisiin asiassa.

- Kyllä minun aloitteitani, mielipiteitäni ja minun työtäni voi arvostella ja aika rajustikin käsitellä, mutta olen sitä mieltä, että kenenkään ihmisen ei tarvitse sietää omaan persoonaan kohdistuvaa ivaa tai loukkauksia, Mäkisalo-Ropponen toteaa.