Siivoojat ja kiinteistönhoitajat marssivat ulos palkkariidan takia

Noin 280 HH-kiinteistöpalvelun työntekijää marssi ulos työkohteistaan Tampereella keskiviikkona keskipäivällä. Marssilla protestoitiin paikalleen jämähtänyttä kiinteistöalan palkkatasoa.

Kotimaa
HH-kiinteistöpalvelun autoja
Jan Hynnä / Yle

Noin 280 HH-kiinteistöpalvelun työntekijää marssi ulos työkohteistaan Tampereella keskiviikkona keskipäivällä. Marssilla protestoitiin paikalleen jämähtänyttä palkkatasoa. Myös Espoossa, Turussa ja Salossa marssittiin ulos.

Neljä vuotta sitten kiinteistöalalle sovittiin ansiokehitysohjelma. Sen tarkoitus on ollut kuroa kiinni muun yksityisen palvelualan vähimmäispalkkataso vuoteen 2015 mennessä.

Palvelualojen ammattilliito PAMin mukaan alan työnantajajärjestö haluaa lykätä ohjelmaa maailmantalouden laman perusteella. PAMin mukaan ohjelman mukaisista korotuksista seuraavalle vuodelle piti sopia syyskuun loppuun mennessä, mutta työnantajat halusivat siirtää korotukset myöhemmäksi.

Esimerkiksi siivoojien vähimmäispalkka on nykyisin 9,25 euroa tunnissa eli 1 489 euroa kuukaudessa, keskiansio vuonna 2012 oli 9,81 euroa tunnilta eli 1 579 euroa kuukaudessa. Alan työehtosopimuksen piirissä on noin 50 000 kiinteistöpalvelualan työntekijää.