Rikostarkastaja: Venäjällä syytteestä alkaa vasta esitutkinta

Asiantuntijan mukaan esitutkinta kestää Venäjällä pääsääntöisesti kaksi kuukautta, mutta tarvittaessa sitä voidaan jatkaakin.

Kotimaa

Venäjä nosti tänään keskiviikkona syytteet 30 Greenpeace-aktivistia vastaan. Joukossa on myös suomalaisaktivisti Sini Saarela, jota syytetään merirosvouksesta.

Venäjän lakijärjestelmän hyvin tunteva rikostarkastaja Jarmo Koistinen muistuttaa, että Venäjällä syytteiden nostaminen tarkoittaa käytännössä rikoksen varsinaisen esitutkinnan aloittamista.

- Tutkinnan aikana selvitetään, vastaavatko tapahtumat merirosvouksen rikostunnusmerkistöä, jonka perusteella syytteet on nostettu, Koistinen kuvailee prosessia Yle Uutisille.

Koistisen mukaan esitutkinta kestää Venäjällä pääsääntöisesti kaksi kuukautta, mutta tarvittaessa sitä voidaan jatkaakin.

Tuomiot ovat hyvinkin mahdollisia.

- Jos Venäjällä aloitetaan rikostutkinta, on yleisesti ottaen aika suuri todennäköisyys, että tuomio tulee.

Koistinen muistuttaa kuitenkin, että kyse on melko poikkeuksellisesta tapauksesta.

- Onko teossa ollut motiivina, että on haluttu ottaa haltuun toisen omaisuutta, onko käytetty väkivaltaa tai uhattu väkivallalla... Tulevan tutkinnan aikana selvitetään näitä rikoksen tunnusmerkkejä, joihin syyte perustuu.

Koistinen ei ota sen tarkemmin kantaa oikeusprosessin puolueettomuuteen, mutta huomauttaa, että Venäjällä oikeusprosessit toimitetaan siten kuin rikosprosessilainsäädännössä on säädelty.

Syytteen saaneet aktivistit ovat kaikkiaan 18 eri maasta. Koistinen ei usko, että heidän kansallisuuksillaan olisi vaikutusta tutkintaan.

Huomion siitä, että Venäjällä rikostutkinta vasta alkaa syytteidenluvulla, nosti esiin ensin MTV3:n rikostoimittaja Jarkko Sipilä blogissaan (siirryt toiseen palveluun).