Yle Uutiset seuraa: Terhi palomieheksi – ”Jatkan kunnes oksennan”

Terhi Rasilaa jännittää. 28-vuotiaan helsinkiläisen vuosien unelma päästä palomieheksi on lähellä. Rasila osallistuu ensi keskiviikkona pelastusopiston valintakokeeseen. Silloin jalan on noustava, uinnin sujuttava ja pään pelattava paremmin kuin koskaan.

Kotimaa
Terhi Rasila ja Sari Rautiala.
Terhi Rasila ja Sari Rautiala.Yle

Yle Uutiset seurasi kesäkuussa, miten Terhi Rasila selvitti pelastusopiston fyysisen toimintakyvyn testin. Penkkipunnerrus, leuanveto, vatsalihasliike ja jalkakyykky ovat nyt hyväksytysti takana. Pelkästään näitä lajeja varten hän harjoitteli kaksi vuotta.

Rasilan paino on pudonnut useita kiloja. Pelastusopistolla Kuopiossa on juostava Cooperin testi. Kesäkuisilla lihaksilla minimivaatimus 2 800 metriä jäisi tekemättä. Tiukkaa se tulee tekemään nytkin.

- Olen treenannut 6-8 kertaa viikossa juoksua ja uintia. Vaikeinta on ollut tasapainoilla, mikä on sopivasti. Voin kertoa, että Cooperin treenaaminen ei ole mukavaa, Rasila sanoo.

Cooper tulee Rasilan uniin. Aamuisin se on ensimmäisenä mielessä ja iltaisin viimeisenä. Hän tietää, että nyt kun valintakokeeseen on alle viikko, kaikki mikä on ollut tehtävissä, on tehty.

- Mietin jatkuvasti, miten pää kestää siinä vaiheessa juoksua, kun kroppa sanoo lopeta. Pitää vaan jatkaa. Jatkan, kunnes oksennan.

Donitsikauppaan, kävi miten kävi

Valintakokeen Cooperin testiä seuraa uintiosuus. Sen pitäisi onnistua, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Jännitys ja pakko saavat tekniikan helposti sekaisin. Maitohappokin saattaa vaivata lihaksissa. Aika moni hyytyy vielä loppumetreillä myös valintakokeen psyykkisessä osuudessa.

Rasilalla on paha sukurasite. Isä on palopäällikkö, veli palomies ja toinenkin veli työskentelee pelastuslaitoksella ensihoitajana. Perheen, työkavereiden, tuttujen ja satojen tuntemattomien kannustus on ollut upeaa, mutta samalla se on luonut lisää paineita.

- Olen joutunut käymään läpi sitä tilannetta, että en pääse sitä cooperia. Se ei ole maailmanloppu. Omasta mielestäni en pysty tämän enempää tekemään. Olen tyytyväinen itseeni. Elämä jatkuu anyway.

Rasilan valintakoe on keskiviikkona ja torstaina. Koko kesä on mennyt juhlimatta. Alkoholia ei ole uskaltanut edes harkita. Kuopiossa hän aikoo kuitenkin repäistä, sitten kun kaikki on ohi.

- Ajan aivan suoraan donitsille, kävi miten kävi, Rasila sanoo.

Kuopioon on kutsuttu 165 tammikuussa alkavalle pelastajakurssille hakenutta. Heistä 64 parasta saa paikan.

Yle Uutiset seuraa Terhi Rasilan taivalta kohti ammattia, josta hän on unelmoinut vuosia. Terhiä (@terhirasila (siirryt toiseen palveluun)) voi kannustaa myös Twitterissä kanavalla #terhipalomieheksi (siirryt toiseen palveluun).