Lääkäri epäilee lihatonta lokakuuta

Yli 25 000 suomalaista on lähtenyt mukaan lihaton lokakuu -haasteeseen vastalauseena yhä kasvavalle lihan kulutukselle. Verisuonikirurgi Taija Sompin mielestä väite lihan vähentämisen hyödyistä ei perustu mihinkään.

Kotimaa
Henkilö leikkaa ruokaa lautasella.
Mikko Kuusisalo / Yle

Somppi ei halunnut A-Studio: Streamin haastattelussa ottaa kantaa lihansyönnin ekologisuuteen, vaan puhuu terveydellisistä seikoista.

Somppi korostaa, että lihoissakin on toki eroja. Paras vaihtoehto on luomulaatuinen liha, koska silloin eläin on syönyt luonnonmukaista ruokaa.

Huonoin vaihtoehto on Sompin mukaan tehotuotettu liha.

- Esimerkiksi rypsiporsas on niin kaukana luonnollisesta kun voi olla, Somppi sanoo.

Terveyssyistä lihaa ei kuitenkaan tulisi jättää ruokavaliosta pois kokonaan.

- Monesti kasviruokavaliota noudattavat ovat lihaksettomia, eikä kaikille edes sovi kasvisruokavalio. Esimerkiksi pavut allergisoivat monia, Somppi perustelee.

Ravitsemussuositukset epäilyttävät

Torstaina julkaistaan uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset.

Luonnollisten rasvojen käytön puolesta aiemminkin puhunut Somppi ei allekirjoita täysin nykyisiä ravitsemussuosituksia.

- Hiilihydraattien ja tärkkelyksen määrää korostetaan liikaa.

Hänen mukaansa hiilihydraattien suositteleminen aiheuttaa ongelmia erityisesti diabeetikoille ja niille, joilla on verensokerin kanssa ongelmia. Lisäksi rasvoista pitäisi suosia vähän prosessoituja vaihtoehtoja, kuten voita ja oliiviöljyä paljon prosessoitujen rasvojen sijaan.

- Voi toki kysyä, noudattavatko ihmiset näitä olemassaolevia suosituksia vai valitsevatko itse, Somppi sanoo.

Lisäksi Somppi kritisoi sitä, että keskustelua ravitsemuksesta hallitsevat ne, jotka ovat aina puhuneet tiettyjen ruokasuositusten puolesta

- Suomessa esimerkiksi rypsiöljy ja ruisleipä ovat saaneet erityisaseman, vaikka niiden terveysvaikutuksista ei ole erityisen vahvaa näyttöä, Somppi sanoo.

Vieraina professori Mikael Fogelholm ja verisuonikirurgi Taija Somppi. Juontajina Jaakko Karhu ja Aura Lindeberg. Osallistu keskusteluun Twitterissä #a_stream ja Facebookissa (siirryt toiseen palveluun).