Fennovoima: Ydinvoimalan hinnasta tiukka vääntö

Ydinvoimayhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Ottavainen sanoo, että voimalan hinta asettuu kuitenkin 4-6 miljardin euron välille. Ottavaisen mukaan Pyhäjoelle suunnitellun voimalan hintalappu ratkeaa viimeistään vuoden lopulla.

talous
Havainnekuva Rosatomin suunnittelemasta ydinvoimalasta Pyhäjoelle.
Havainnekuva Rosatomin suunnittelemasta ydinvoimalasta Pyhäjoelle.Fennovoima

Fennovoima ja venäläinen Rosatom jatkavat tiiviitä neuvotteluja Pyhäjoen ydinvoimalan toimittamisesta. Ydinvoimayhtiön hallituksen puheenjohtajan ja voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtajan Pekka Ottavaisen mukaan osapuolet ovat keskusteluyhteydessä päivittäin.

Ottavainen kertoo, että erityisen tiukkaa vääntöä käydään Pohjois-Pohjanmaalle suunniteltavan voimalan hinnasta. Hintalappu on hänen mukaansa auki siihen asti kun laitostoimitussopimukset on määrä allekirjoittaa. Sopimukset allekirjoitetaan todennäköisesti tämän vuoden lopulla.

- Me väännämme siihen asti hintaa alaspäin, ja Rosatom pyrkii pitämään sen siellä toisella suunnalla. Lopullista hintaa ei vielä ole, kun ei ole lopullista kauppaakaan, Pekka Ottavainen sanoo.

Fennovoima on aikoinaan arvioinut, että ydinvoimalan hinta osuisi 4-6 miljardin väliin. Ottavaisen mukaan arvio on edelleen oikea.

- Siihen haarukkaan me osumme, näin tämä menee.

Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa on tällä hetkellä mukana noin 60 osakasta. Pekka Ottavainen kertoo, että heille Fennovoima on jo ilmoittanut alustavan taloudellisen raamin.

Osakkailla ratkaisun paikka

Osakkaiden tulee päättää lokakuun loppuun mennessä, jatkavatko he hankkeessa mukana. Ydinvoimayhtiö odottaa, että suurin osa osakkaista pysyy mukana.

- Totta kai on mahdollista, että jotkut osakkaista tekevät päätöksen pienentää osuuttaan, tai kenties joku ei halua jatkaa enää ollenkaan. Osa taas saattaa haluta lisätä osuuttaan, ja onhan myös mahdollista, että mukaan lähtisi aivan uusia osakkaita, Pekka Ottavainen muotoilee.

Pyhäjoelle suunniteltu ydinvoimala on herättänyt viime viikkoinakin julkisuudessa kiivasta keskustelua. Sananvaihtoa asiasta ovat käyneet esimerkiksi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ja ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.). Ottavaisen mukaan Fennovoima jättäytyy näiden keskustelujen ulkopuolelle.

- Meidän omistajamme ottavat sen kannan, toteutetaanko hanke vai ei. Fennovoimalla on kova luottamus siihen, että hanke etenee. Me saimme hyvän kumppanin kun pienensimme laitoskokoa, ja myöskin venäläinen taho on ilmoittanut kiinnostuksensa tulla osaomistajaksi.

Pekka Ottavaisen mukaan ydinvoimayhtiöllä on kaikki mahdollisuudet saada hanke vietyä maaliin asti.

- Satama on jo näkyvissä. Sinne asti pitää nyt vain päästä.