Kultakaivoksen yva-selvitys lykkääntyy taas

Kuusamon Juomasuolle suunnitteilla olevan kaivoksen yva-selvitystä oli tarkoitus esitellä kuusamolaispäättäjille tässä kuussa, mutta selvitys valmistuu aikaisintaan loppuvuodeksi. Alunperin yva-selvityksen oli määrä valmistua jo vuosi sitten.

talous
Kuusamon Juomasuon kultatutkimukset
Yle

Kuusamon Juomasuolle suunnitteilla olevan kultakaivoksen ympäristövaikutusten arvioinnin julkistaminen lykkääntyy jälleen.

Kaivosyhtiö Dragon Miningin, Säteilyturvakeskuksen ja ely-keskuksen edustajien piti esitellä selvitystä Kuusamon kaupunginvaltuustolle lokakuun puolivälissä, mutta se valmistuu aikaisintaan vuoden loppuun mennessä. Syynä on se, että kaivosyhtiö haluaa vielä täydentää ympäristövaikutusten arviointiaan.

Alunperin Dragon Miningin piti julkaista selvitys jo vuosi sitten syksyllä.

Juomasuon kaivos sijoittuisi toteutuessaan lähelle Rukan matkailualuetta sekä Kitkajokea.