Vietnamin itsenäisyyssankari, kenraali Giáp kuollut 102-vuotiaana

Kenraali Giáp oli itseoppinut sotilastaktikko, jonka sissitekniikat johtivat ensin tärkeään voittoon ranskalaisjoukoista ja myöhemmin Yhdysvaltain joukoista Vietnamin sodassa.

Ulkomaat

Vietnamilainen kenraali Võ Nguyên Giáp on kuollut. Viranomaisten mukaan kenraali Giáp kuoli perjantai-iltana paikallista aikaa Hanoissa sotilassairaalassa, jossa hän oli ollut hoidettavana vuodesta 2009 saakka. Hän oli 102-vuotias.

Giáp on Vietnamin itsenäisyyssankari. Hänen sissitaktiikkansa auttoivat sekä ranskalaisten että amerikkalaisten joukkojen lyömiseen Vietnamin sodissa. Giáp organisoi Vietnamin vastarintaliikkeen japanilaismiehityksen aikaan toisen maailmansodan aikana ja nousi 1946 ranskalaisia vastaan taistelleiden joukkojen ylipäälliköksi.

Giáp johti joukkoja 1954 Diên Biên Phun taistelussa, jossa vietnamilaiset saivat voiton ranskalaisjoukoista. Tämän jälkeen Ranska ilmoitti vetäytyvänsä Vietnamista. Taistelun voittoa pidetään yhtenä maailmanhistorian suurimmista sotilasstrategisista voitoista.

Samana vuonna Giáp nimitettiin puolustusministeriksi Ho Tši Minhin hallitukseen. Hän toimi armeijan ylipäällikkönä Vietnamin sodassa 1964–75. Hän osallistui itse useisiin tärkeisiin taisteluihin, muun muassa niin kutsuttuihin Tet-hyökkäykseen ja pääsiäishyökkäykseen sekä Saigonin lopulliseen valtaukseen 1975.

Kenraali Giáp oli Ho Tši Minhin jälkeen Vietnamin toiseksi tärkein johtaja ja viimeinen yhä elossa olleista kommunistisen vallankumouksen johtajista. Sodan jälkeen hän toimi puolustusministerinä vuoteen 1980 saakka ja poliitikkona vuoteen 1991 saakka.

Vietnamilaista sotilastaktikkoa arvostettiin laajasti myös ulkomailla. Muun muassa Yhdysvaltain presidenttiehdokkaana ollut John McCain sanoi twitterissään, että Giáp oli "suurenmoinen sotilasstrategi, joka kerran sanoi minulle, että olimme 'kunnioitettavia vihollisia'. McCain palveli Vietnamissa laivaston lentäjänä. Hänet ammuttiin alas ja hän oli pitkään vietnamilaisten vankina.

Vietnamilaiset alkoivat välittömästi uutisen jälkeen kirjoittaa muistokirjoituksia internetiin. Giáp oli suosittu henkilö ja laajasti kunnioitettu sankari Vietnamissa.

- Kenraali Võ Nguyên Giáp on yksi kaikkein lahjakkaimpia sotilasstrategisteja ja kuuluisimpia kenraaleja, ei ainoastaan Vietnamissa vaan koko maailman sotilashistoriassa, sanoi vietnamilainen historioitsija Phan Huy Le.

Lähteet: AP, AFP, Yle Uutiset